tiistai 28. lokakuuta 2014

Lokakuu

Syksy on todellakin tullut.

sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Spooky hortensia






Köynnöshortensia on varmasti vanha, päätellen mökin kulmalla olevan juurakon koosta. Kasvustokin on runsas. Se peittää kolmanneksen seinästä, verannan päätyikkunan sekä ulko-oven päällä olevan pikkukatoksen. Verannalla ja ullakolla se kasvaa sisään seinälautojen raoista. Kattohuovan allekin se on ujuttautunut, samoin mökin alle monista kohdin.

Iltahämärissä kun katselee verannan ikkunoista ulos, on vähän spooky olo. Toisen päätyikkunan peittää tuo köynnöshortensia, toisen suuri ruusu.

Ensin ajattelin, että tämä köynnöshortensia on varmastikin  perinnekasvi, niitähän täytyy vaalia. Sitten ajattelin, että se on muuten vaan vanha, ja siksi säilytettävä. Ehkäpä sille löytyisi kiva paikka pihan takaosasta, siellä se voisi köynnöstyä aitaa pitkin. No, sitä voi miettiä ensi kesänä.

Setä neuvoi, että jos kasvin haluaa irrottaa seinästä, se kannattaa sahata syksyllä poikki. Oksat kuivuvat talven mittaan ja ne on helpompi rapsutella irti ensi kesänä, ennen maalausta. Niinhän me sitten tehtiin - reilusti poikki, ikkunan alareunan tasalta. Nyt näkee ikkunastakin ulos.



lauantai 18. lokakuuta 2014

Yöpakkasta

 
Yöpakkaset ovat saapuneet, vedet katkaistaan lähipäivinä. Puutarhatyöt täytyy vähitellen lopetella tältä kaudelta, ja siirtyä suunnitelmien tekoon.

Puutarha näyttää aamuisin kauniin talviselta, kun on kuuraa ja vähän luntakin. Näissä kuvissa kuitenkin kylvetään iltapäivän auringossa.

perjantai 17. lokakuuta 2014

Syysaurinko

Vielä riittää aurinkoisia päiviä.

Naapurustoa

Katolla kun oltiin, tuli vilkaistua naapurustoakin toisesta näkökulmasta. Pitäisi käydä useamminkin.





maanantai 13. lokakuuta 2014

Piipunjuuri



Nuohooja kävi viime kuussa. Kehui piippua tukevaksi ja hyväkuntoiseksi. - Näkee, että tämän on joku tehnyt itselleen, sanoi.

Piipun juuressa oleva pellitys on laitettu nyöhemmin, ilmeisesti pari vuotta sitten. Olisiko ullakolle norunut silloin vähän vettä, ainakin muurinkupeessa on sen näköisiä raitoja. Nyt pellitys on kuitenkin vähän irtoillut. - Kannattaa tiivistää, vesi on sellainen pirulainen, että se löytää pienimmänkin kulkutien.

Siispä tiivistetiin pellinreunat ja kapuloitiin isän ohjeen mukaan. Siinä saa kuivua ensi kesään asti.

sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Syksyn värejä

Syksyssä on paljon lohduttomuutta, mutta myös kauniita hetkiä. Japaninlyhty - lyhtykoiso, lyhtykukka, juutalaiskirsikka - on levittäytynyt perennapenkin reunaan. Sen kukat ovat pienet ja vaatimattomat, mutta hedelmiä ympäröivät verhiöt tuleentuvat komeasti.


Värinokkosen lehdet pysyvät pitkään kauniina.


Kuunliljan lehdet loistavat keltaisina ja viiniköynnös alkaa punertua.

Syysmyrkkylilja eli alaston impi nousee kukkimaan vasta kun muut alkavat jo lakastua.