lauantai 17. lokakuuta 2015

Ruusu kuriin



Oven edustalla kasvaa muhkea ruusu, jossa on kauniit vaaleanpunaiset kukat. Muhkeutta oli alkuun sen verran reilusti, että ruusulle tehtiin reilu nuorennusleikkaus heti ensimmäisenä syksynä. Tänä kesänä se ei sitten kukkinutkaan, mutta kasvoi kyllä muuten ponnekkaasti. Pikkuisia ruusun taimia löytyi joka puolelta, metrin säteellä.

Kitkentähommiin siis - käsiin hyvät nahkahansikkaat ja avuksi lattakärkiset pihdit sekä pienet leikkurit. Napakasti kiinni maantasalta ja juurta mukaan mahdollisimman paljon. Kylläpä se olikin levittäytynyt laajalle. Kiersin ympäri ruusupensasta, kiskoin ja katkoin hyvän tovin, kunnes olin tyytyväinen. Leikkasin vielä pensaan sisältä tukun kuivia oksia ja kuopsutin kasvualustaa siistiksi. Reunukseksi löysin tiiliskiviä ja lopuksi laitoin juurelle reilusti multa-hiekkaseosta.

Ruusupensaan vieressä on ollut maanpaossa pari orvokkia, valkoinen ja tummanlila, sekä yksi kadunvarresta siirretty. Ne tuntuvat viihtyvän siinä, joten raivasin paikalle pienen orvokkimaan.

Toiselle puolelle ruusupensasta tein tilaa neilikoille. Ennestään siinä kasvaa kaunista punaista neilikkaa, valkoisen tähtikukan sekä pienikukkaisen marketan kanssa. Ensi kesänä siirrän siihen valkoista neilikkaa sekä harjaneilikoita perennapenkin päästä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti