lauantai 28. tammikuuta 2017

Sumua silmissä

sumua_silmissä
Suojasäätä on riittänyt, viimeisetkin lumet sulavat pois. Pilvet laskeutuvat katoille asti, nimittävät itseään sumuksi. Tahtovat kuitenkin vain kurkkia puutarhoihimme.

sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Huivihemmot

huivihemmot

Laitoin omenapuille kaulaliinat, etteivät vilustu. Ohikulkijoita hymyilyttää ja se on minusta mukavaa.





Pikkulinnuille keittelin taas kuppikakut, viimetalviseen malliin. Ruokailua oli silloin niin hauska seurata. Talitintit pyrähtelivät paikalle ja istahtivat lusikanvarrelle, nokkaisivat muutamia paloja ja lennähtivät pois. Orava juoksenteli edestakaisin kunnes kiepautti häntänsä oksan ympärille ja kurkotti pää alaspäin. Juuri yletti rouskuttamaan, kohta kipaisi pois ja talitintti lehahti tilalle.