sunnuntai 25. maaliskuuta 2018

Herkullista satoa odotellessa

Olipas mukava puutarhakurssi tänään.Töiden määrä väheni ja sain vahvistusta moneen asiaan, joita olen jo kokeillut.
herkullista_satoa_odotellessa

Siemenet voi kylvää suoraan reilun kokoisiin ruukkuihin, jottei herkkiä taimia tarvitse siirrellä pienistä ruukuista isompiin. Ainakin minun käsissäni ne tuppaavat siirtäessä vioittumaan, ja onhan se aikamoinen hommakin. Myös  taimelan tilantarve on helpompi arvioida, kun käyttää suoraan lopullisia ruukkuja.

Alimmaiseen multakerrokseen voi sekoittaa lannoitetta, vinkkasi toinen kurssilainen. Juuret yltävät siihen suunnilleen niihin aikoihin, kun taimi alkaa tarvita lisäravinnetta. 

Monet kasvit voi kylvää suoraan ulos. Kurkut, kurpitsat, pavut ja persiljan muun muassa, perunoista puhumattakaan.

Vuoroviljely vähentää lannoitustarvetta. Vastaperustettuun laatikkoon laitetaan ensimmäisenä vuonna kasveja, jotka tarvitsevat paljon ravinteita. Toisena vähemmän tarvitsevia, kolmantena köyhässä maassa viihtyviä. Ja neljäntenä maanparannuskasveja, jotka sitovat typpeä ilmasta ja luovuttavat sen maahan.

Idean olen kyllä tiennytkin, mutta tänään ymmärsin asian paremmin.

Samalla voi yrittää toteuttaa sekaviljelyä. Siinä eri malliset ja eri syvyyksiin juuria kasvattavat kasvit tukevat toisiaan. Joskus ihan fyysisestikin, joskus tuhoeläimiä ja kasvitauteja vastaan.

Maan kääntämistä vuosittain ei suositella, riittää kun huolehtii pintaosasta. Näin pieneliöt pysyvät tyytyväisempinä. Toki maa aikaa myöten tiivistyy viljelylaatikoissakin, mutta sitä voi auttaa sekoittamalla saviseen multaan jo alunperin riittävästi hiekkaa ja muuta rakennetta keventävää.

Sadonkorjuuaikaan naatit, lehdet ja varret voi silputa mullan päälle ja käännellä sen sekaan. Näin ravinteet palautuvat maahan.

Puille ja marjapensaille voi laittaa kasteluputken, jotta vesi menee suoraan juurille eikä jää maan pintaan.

Lisäksi voi tehdä rautakangella reiän ja nakata sinne kourallisen sopivaa lannoitetta; varastosta se liukenee vähitellen juuriston käyttöön. Samoin voi tehdä viljelylaatikolle, jos ravinnelisäys on tarpeen.

Monenmonta hyvää neuvoa, vinkkiä ja uutta tietoa sain reppuuni. Pian saakin jo taimikasvatusta aloitella, jahka veranta hieman lämpenee.

Vetäjä: Pihailo, pihailo.fi
Järjestäjä: Vantaan aikuisopisto, ilmonet.fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti