lauantai 5. toukokuuta 2018

Kevätkylvöjä

Kevätkylvöjä

Onpa mukavat maisemat, ihastelin tehdessäni kylvöhommia. Todellakin toista kuin parvekkeen lattialla kyykistely. Nostin nurmikolle pienen pöydän ja tuolin, suojasin sanomalehdillä ja pistin toimeksi. Ranskalaisia papuja, avomaan kurkkua, auringonkukkia, koristekurpitsaa, kesäkurpitsaa, kehäkukkia, talvikurpitsaa, pinaattia, elämänlankoja, bella de diaa ja kosmoskukkaa. Viitisenkymmentä ruukkua - puolta vähemmän kuin viime keväänä, eli arvatenkin melko sopivasti. Osan ostan taimina ja osan kylvän suoraan kasvupaikalle.

Käytän suuria ruukkuja, joiden pohjamultaan nakkasin vähän kanankakkaa. - Taimi tavoittaa sen juuri niihin aikoihin, kun se alkaa tarvita lannoitusta, näin kurssilla opastettiin. Tarkoitus on välttää ruukusta toiseen siirtelyä, jossa taimet helposti vioittuvat. Mullaksi laitoin luonnonmukaista taimimultaa, josta on viime keväältä hyvä kokemus.

Uusi vinkki on ruukkujen laittaminen kirkkaisiin muovilaatioihin, ja kansi lonkolleen päälle. Altakastelu on helppoa, laatikkoon muodostuu mukava mikroilmasto ja ruukkuja on helppo siirrellä. Saas nähdä miten käy. Verannalla on päivisin parikymmentä astetta lämmintä, yöllä muutama aste.

Ja sitten niitä maisemia.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti