Aamuiloja

 

Vapaapäivän iloja on kierrellä aamulla puutarhassa. Tutkailla ajan kanssa, mitä siellä on tapahtunut ja millainen päivä tänään on tulossa.

Ihastella kaikkein kauneimmat kukinnot, rohkaista nuppuja avautumaan, harmitella kanin syömät orvokit ja sipulit, raottaa tomaattihuonetta pölyttäjille.

Suunnitella päivän puuhia, nostella valmiiksi keppejä tuonne, kastelukannuja tänne, nauhoja ovenkahvaan.

Päivän kuluessa useimmat puuhat korvautuvat uusilla ja siirtyvät sujuvasti seuraaviin päiviin, mutta väliäkös tuolla.

Karjalan neito, Idän unikko, kultahelokki. Kaunista on.

Mun piha

Niin on mieluisa minulle nyt tuo etupiha, kaarevine polkuineen ja kukkaryhmineen. On mukava tunne huomata, että oma näkemys oli juuri hyvä ja oikea. Nyt piha tuntuu omalta.

Kukkaryhmissä toki riittää vielä paljon ideointia ja kokeiltavaa. Leimupenkki tuntuu aika valmiilta, kesän mittaan nähdään kuinka se muuttuu. Nyt siinä kukkii valkoinen pioni, akileijoissa on jo siemenkodat ja syysleimut alkavat pian tehdä nuppuja. Ympärillä on kehä suloista valkoapilaa, kylvös onnistui hyvin.

Käytävän toisella puolella särkynyt sydän hassuine akileijoineen. Vieressä piparmintut ja kurkkuyrtit mittelevät oman pyöreän penkkinsä herruudesta, minttu taitaa olla vähän voitolla. Särkyneen sydämen taakse taas piti tulla pieni auringonkukkapelto, mutta kani luuli sitä aamiaiskattaukseksi. Muutama siinä on vielä jäljellä, verkoilla suojattuna.

Pinkkipenkissä uhkea pioni on parhaimmillaan, täynnä raskaita kukintoja. Sen edustalla valkoinen kyläkurjenpolvi on ulottunut samankorkuiseksi ja kukkii kauniisti. Taustanaan suuri Poppius, joka ihastutti juhannuksen aikaan ja alkaa nyt tehdä jo kiulukoita. Pionin juurella äitienpäiväruusu availee vaaleanpunaisia nuppujaan. Vieressä pienet mesimarjat, jotka ilahduttivat alkukesästä ihastuttavilla kukillaan.

Myös kaksi verenpisaraa on selviytynyt, mutta tekevät vasta ensimmäisiä lehtiään. Luulimme niitä menetetyiksi ja istutimme yhden viereen pienen pelargonian ja toisen syliin valkoisen särkyneen sydämen. No, kani kävi sitten syömässä osan juurista. Olkoot nyt kaikki vaan rauhassa ja katsotaan, kuinka niiden käy.

Vastapäätä rehevä siperiankurjenmiekka kukki kauniisti alkukesästä, muttei yhtä runsaasti kuin viime vuonna. Ehkä kylmät säät eivät ole sen mieleen. Vieressä yksi lemppareistani, tarhaukonhattu kurottelee korkeuksiin.

Näiden juurella sinnittelee pikkuinen saksankurjenmiekka, joka syksyllä pelastettiin purkutuomion saaneesta perennapenkistä. Ehkä jonain vuonna näemme, minkä värinen kukinto sillä on. Seuraa sille pitää pieni kivikkokasvi, jonka nimeä emme vielä tiedä.

Portaiden lähellä, sireenin juurella sininen saksankurjenmiekka kukkii iloisesti kilpaa päivänkakkaroiden kanssa. Mun Suomi 100v.

Särkyneen sydämen seuralaiset

Kerrassaan niin hassu, ja samalla niin ihastuttava.

Alkukesästä iloittiin särkyneestä sydämestä näköalapaikalla portinpielessä. Sitten hämmästeltiin, mitä sen juurelta kasvaa. Ihan kuin akileijan lehdet? Nojoo, puutarhassa on vanhaa tummanlilaa akileijaa eri puolilla, sitäpä se.

Kunnes nuput alkoivat avautua. Todellakin, näitähän viime kesänä istutettiin, pikkuruisia taimia pinsettien kanssa. Ja luultiin, etteivät ne selviytyneet. Kuinka suloisia!

Suorat mutkiksi

Vielä pari päivää sitten tässä oli käytävä, suoraan portilta ovelle. Arvatenkin ihan alkuperäinen, koska suurimmalla osalla naapureistakin on sellainen.


Vastaavasti tässä oli nurmikko.


Vaihdoimme ne keskenään. Mukavan mutkikasta.

Tikkailta

Tikkailta katsottuna puutarha näyttääkin ihan toisenlaiselta. Aika hieno.

Komeet kurvit

Vihdoin päästiin jatkamaan pihapolkua, jonka ensimmäiset kaarteet tehtiin syystöinä. Apupuutarhurit tulivat hommiin ja työ sujui vauhdikkaasti.

Uuden polun reunat merkittiin naruilla ja vanhan polun laatasta tehtiin pahvimalli. Mallin mukaan leikattiin nurmikosta palasia ja korvattiin laatat niillä.

Hetkessä tuli hieno nurmikko vanhan polun paikalle. Hiukan muhkurainen, mutta aikaa myöten ja hyvällä kastelulla se siihen kyllä tasoittuu.

Vanhan polun alla oli komea muurahaisasutus. Saapa nähdä, mitä ne pitävät nurmikosta ja kastelusta.

Sitten kaivettiin loput uuden polun paikalla olleesta nurmikosta pois. Pohjaa tasoitettiin vähän ja peitettiin sitten kaksinkertaisella maisemointikankaalla. Kankaan päälle kivituhkaa ja laatta paikalleen. Jos se tuntui keinuvan, kivituhkaa sopivasti kulmien alle.

Seuraavana päivänä viimeistely: kaunista punaista kivituhkaa, harjaten laattojen väleihin ja reunuksille. Jahka sataa, kivituhka painuu ja tiivistyy. Sitten lisätään toinen mokoma, niin että käytävästä tulee tasainen ja tukeva.

- Kyllä on komeet kurvit sulla nyt! laittoi naapuri viestiä. Eikö.

Sininen ja valkoinen

Luonto sommittelee. Kulmasireenin juurella päivänkakkarat kehystävät saksankurjenmiekkaa, jonka kukinta on kauneimmillaan.

Työaamu

Miten tästä nyt töihin raaskii lähteä, kun puutarha on kauneutta täynnä?

Juhannusruusut, ihanat unikot, karjalanneidot amppelissaan. Liljapenkissä nuppuja, suloinen vaaleanpunainen Poppius, siniset siperiankurjenmiekat uljaina. Päivänkakkarat raikkaan valkoisina, karhunvadelma täydessä kukassa, särkynyt sydän akileijoineen. Kärhöpenkin kaunis asetelma, siniset kurjenpolvet ja pikkuinen pelargonia. Mihin tahansa katson, luonto alkaa olla kauneimmillaan.

Perennojen parissa

Apupuutarhuri on pistänyt toimeksi ja siistinyt perennapenkkejä. Rikkaruohot pois, narsissien ja liljojen varret viherravinnoksi, hamppupäistärettä katteeksi. Tulipa kaunista.

Syysleimupenkkiä odotan kovasti, miltä se kesän mittaan tulee näyttämään. Se rakennettiin melko myöhään syksyllä, mutta kasvit näyttävät juurtuneen ja talvehtineen mukavasti. Edessä on tummanlilaa akileijaa, keskellä valkoista, vaaleanpunaista ja pinkkiä syysleimua, takana valkoisen roosa pioni. Juurella keväisiä sipulikukkia sekä pienikukkaista markettaa. Laventeleistakin yksi taisi selviytyä talvesta.

Syreenipenkin perennat kasvavat kohisten. Tilaa on ja kosteutta riittää nyt, kun kaikki suuret syreenit kaadettiin keväällä. Metsäkurjenpolvet jo kukkivat, niiden vieressä viihtyy valkoinen syysleimu - puutarhatontun lisäksi.

Etualalla tarhaukonhattu ja ritarinkannus mittelevät, kumpi kasvaa korkeammaksi. Viime kesänä kumpikin voitti, mutta latvat tahtoivat sekaantua syreenin oksiin. Valkoinen maanpeiteruusu somistaa kokonaisuutta loppukesän kukinnallaan.

Maanpeitekasviksi istutimme valkoista sammalleimua, joka kukki keväällä kauniina - lilana - mattona.

Lyhtykukkaa oli vanhassa perennapenkissä siellä täällä, se on kova leviämään. Syksyllä kauniin oranssina loistava kukka sai ihan oman penkin, jossa voi kasvaa mielin määrin.

Jostain syystä syksyllä penkkiä tehdessäni olin huolissani siitä, tulikohan pikkusipuleita tarpeeksi. Idän sinililjaa, kevättähteä ja muuta kaunista. Huoleni oli todellakin turha.

Varmaan olin mättänyt niitä oikein roppakaupalla, kun liljat eivät meinanneet mahtua kasvamaan keskenään. Varretkin jouduin leikkaamaan viherravinnoksi, jotta lyhtykukat pääsevät kasvamaan. Ja ne ovat sentään aika voimakastahtoisia.

Pinkkipenkissä kasvoi viime kesänä etualalla ihastuttavaa sinipunaista verenpisaraa. Se näyttää kuitenkin jääneen talven jalkoihin, paksusta talviturpeesta huolimatta.

Laitoimme tilalle valkoisen särkyneen sydämen sekä iloisen vaaleasävyisen pelargonian. Sen takana rehentelee valkokukkainen kyläkurjenpolvi, takanaan pinkki pioni.

Äitienpäiväruusu kasvaa pionin kainalossa, vierellään vadissa pieni pinkki neilikka sekä herkät mesimarjat. Toisella puolella valkoisia narsisseja, harjaneilikkaa ja tulevaisuudessa myös tähtikukkaa, jonka nimeä ei vielä olla kuultu. Penkki päättyy komeamaksaruohoon, joka on mehiläisten ja perhosten suursuosikki.

Keskipihan liljapenkissä oli ruuhkaa. Tilaa järjestettiin leikkaamalla jalokiurunkannus sekä narsissien lehdet viherravinnoksi.

Keltainen saksankurjenmiekka penkin päässä ei taida tänä kesänä juuri kukkia, lehdet kyllä ovat sitäkin komeammat. Oranssi unikko on penkin alkuperäisasukas, samoin komeat oranssit päivänliljat ja pienemmät keltaiset. Myöhemmin niiden rinnalle nousee vielä uhkeaa valkoista päivänliljaa.

Penkinpään tulikellukka on kukkinut jo kertaalleen, uusia kukintoja odotellaan. Se sai syksyllä lisää tilaa, kun harvensin liljoja mielestäni reilusti. Aika riittävästi niitä silti näyttää olevan.

Puolivarjoon

Naapurinrouva oli huomannut uuden tomaattihuoneemme ja tarjosi siihen ylimääräiseksi jääneitä bambuverhoja.

Ensin en oikein innostunut, mutta apupuutarhuri houkutteli kokeilemaan. On se mukavaa, kun toisilla on enemmän viisautta kuin itsellä.

Alkukesästä verhot suojaavat viileältä, keskikesällä paahteelta. Sitäpaitsi ne ovat mukavan näköiset ja viimeistelevät rakennelman kivasti.

Vaalea kate on hamppupäistärettä, jota leviteltiin kokeeksi lähes kaikille viljelyksille.

Juhannuksen kuningatar

Kuningatar kukassa, ja juuri juhannuksen aikaan.

Asetelmia

Puutarhassa asetelmat ovatkin vähän suurempia kuin kotona tai parvekkeella. Silmän harjaantuminen vie aikaa, mutta vähitellen kauneutta oppii katsomaan ja suunnittelemaan.

Yksi ehdottomista suosikeistani on porttikaaren kärhö, joka kukkkii loppukesästä sinisenä pilvenä. Keväällä alle polvenkorkuiseksi leikattu köynnös kasvaa huimaa vauhtia.

Kultapiisku siirrettiin keskikäytävän viereisestä perennapenkistä. Se leviää kuulema voimakkaasti, mutta halusin kuitenkin säästää pienen palan. Täytyy vaan leikata varret ennen siementen kehittymistä. Oikealla puolella on varaston kulmalta aikanaan muuttanut juhannusruusu ja taustalla pensashanhikkiaita. Keskellä kerrostalotyyppinen kotikolo ja sen juurella pikkusydän.

Kultapiiskusta vasemmalla, vanhan omenapuun juurella ihanat idänunikot. 

Pala taivasta

Kesän parhaita hetkiä.

Juhannusviikolla

Puutarha valmistautuu juhannukseen.

Ukkosta ilmassa