maanantai 27. heinäkuuta 2015

Sisustuslehdestä


Vihdoin sain tehdä katonrajaan kirjahyllyn, sellaista olen monasti suunnitellut. Sopiva lauta löytyi ullakolta, hiukan sitä hioin ja pariin kertaan maalasin. Hyllynkannakkeita yritin etsiä kirpputoreilta, mutta jouduin tyytymään sisustusliikkeeseen. Pienet seinähyllyt bongasin nettikirpparilta.

Ihana enkeli on lahja ystäviltä, ajalta kun tytöt olivat pieniä. Lintukuvioisen kasviprässin taas antoi naapurinrouva. Sen avulla voisi tehdä kauniita tauluja kukkasista ja muista puutarhan ihmeistä, mutta luulenpa sen pysyvän ihan koristeena.


Osa vanhoista kirjoista löytyi ensimmäisenä kesänä ullakolta - muun muassa puutarhakirja ja keittokirja, kuinkas muuten. Täydensin kokoelmaa samanhenkisillä katukirppislöydöillä. Hyllyllä on myös uudempaa lukemista, sadepäivien iloksi. Sekä tietenkin pari lainattua puutarhakirjaa, ja jokunen omakin.

Ullakolta löytyi myös Helsingin Sanomat kesäkuulta 1966 sekä heinäkuulta 1967, jolloin olin jo melkein neljän kuukauden ikäinen. Silloin tuli ihan sellainen olo, että tämä mökki oli tarkoitettu juuri minulle.


Romanttiset Carte Postal -taulut huomasin puistokirpparilla, juuri kun mökin kaupat oli tehty. Suuri kello taas tuli mökin mukana ja näyttää aina noin puoli seitsemän. Pieni sen sijaan pysyy hyvin ajassa. Se löytyi mikkelinmatkan varrelta, eräästä pikkupuodista, jossa täytyy aina ohi ajaessa poiketa.

Touhusin sisustustöitä aurinkoisena päivänä, leudon tuulen puhaltaessa ikkunasta. Kun kokonaisuus valmistui, istuin pitkät ajat sitä ihastelemassa. - Vähän kuin sisustuslehdestä leikattua, ajattelin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti