
Yhteistuumin värkättiin numerolaput viime kesänä puutarhan lasten ja
nuorten olympialaisiin. Pienet ja vähän isommatkin kilpailijat kantoivat
niitä kunnialla juostessaan, hypätessään ja heittäessään. Ihan olivat
oikeiden urheilijoiden oloisia punaisine poskineen ja lenkkareineen.
Mielestämme
numerolappuja tehtiin reilusti, 30, mutta kaikkien yllätykseksi
kilpailijoita oli peräti 29. Lapsiperheitä on tullut puutarhalle viime
vuosina ilahduttavan paljon. Niinpä ajattelimme tehdä vielä kymmenkunta
lisää, että varmasti riittää kaikille tulevinakin kesinä.
Numerolaput
ovat kooltaan 18x18 cm ja joka reunassa on yksinkertainen päärme.
Sivureunojen päärmeet toimivat nauhakujina. Nauhat ovat 120 cm pituiset,
mutta venyvät käytössä. Lappuja on aina kaksi per kilpailija, yksi
edessä ja toinen takana. 84 siis yhteensä.
Montako naista työhön tarvittiin? Yksi penkoi kankaat lakanavarastostaan, toinen repi ja ompeli, kolmas lahjoitti nauhan, neljäs
piirsi kauniit numerot ja yhdistyksen lyhenteen. Verraton tiimi. Viides lahjoitti vielä hienot pokaalit, joilla pienet ja vähän isommatkin kilpailijat palkittiin.
Säilytyskassi syntyi kätevästi viimeisestä kangastilkusta, joka jäi aikanaan Riihen lasten kalusteiden päällisistä.
Kun
sopivaa vetoketjua ei ollut, tein yläreunaan kaitaleen äidin vanhan
farkkuhameen rippeistä ja laitoin siihen painonepparit. Sopiva
kantohihna tuli samaisen hameen nappilistasta.