Karhunvadelma

Viime talvena harmitti, kun rusakko mokoma pureskeli karhunvadelman ensimmäisen vuoden versot lyhyiksi ja kuorettomiksi. Kaikkea nekin syö. Keväällä mietin, mahtaako kasvi toipua moisesta kohtelusta.

Hyvin toipui. Versot kasvavat kovaa vauhtia ja lehdet ovat komeat. Olin ajatellut kiinnitellä versoja takana olevaan aitaan, mutta se on vähän hankalaa: oksissa on pitkät, terävät piikit ja ne katkeilevatkin helposti.

Toisen vuoden versoihin pitäisi tulla kauniit valkoiset kukkaset, ensi kesänä niitä sitten hämmästellään.

Keväällä laitoin pari nauhaa kotiloilta suojaavia kukkia penkin reunaan. Osa niistä taitaa jäädä vadelman varjoihin, mutta ehkä muutama jaksaa kasvaa kukkivaksi asti.

Mihinkähän se kotilonkarkotus perustuu, tuoksuunko.

Jäniksille juhlat

Kevätaurinko on hellinyt puutarhureita pari päivää, juuri sopivasti omenapuiden leikkauksen aikaan. Samalla harvennettiin syreenimetsää, joka on varsin korkeaa minun makuuni. Lisäksi leikkasin talventörröttäjät perennapenkeistä, tehden uudelle kasvulle tilaa.

Oksia ja varsia kertyi melkoinen pino. Siitä tulikin monta kassillista ravitsevaa oksasilppua - levitettäväksi karviaisille, ruusuille, karhunvadelmalle, pienille omena- ja luumupuille, alppiruusulle, sitruunapuulle, vadelmille... kaunista ja varmasti myös hyväntuoksuista.

Kyllä nyt kelpaa jänisten tulla juhlimaan. Nehän ovat muutenkin loikkineet puutarhassa koko talven. Joku mokoma söi upean karhunvadelman, sekä kauniin maanpeiteruusun.

Epäilen suurta rusakkoa, joka lompsii tyytyväisen oloisena kaiken talvea. Kas kun ei rapsutettavaksi tule.