Näytetään tekstit, joissa on tunniste #marjat. Näytä kaikki tekstit

maanantai 25. syyskuuta 2017
Iltavalaistusta
Karhunvadelma sai hauskat taustavalot. Näin alkusyksystä auringonvalo riittää vielä lataamaan akkua päivällä ja lamppurivi on kaunis pimenevässä illassa.
lauantai 26. elokuuta 2017
Vadelmien kunkku
Tavalliset vadelmat ovat ihania, ja niitä on meillä runsaasti. Mutta karhunvadelmat ovat aivan erityisiä, en olisi koskaan uskonut.
Istutin taimen toissakesänä, kun olin lukenut, että karhunvadelman kukinta on hyvin kaunis. Viime kesänä hämmästelin taimen elinvoimaa, kun se toipui rankasta talvesta. Tänä kesänä sitten saimme ihastella täyteläistä kukintaa.

Nuput kuin pikkuisella ruusulla, kukat herkät ja viehättävät. Ja miten paljon niitä olikaan! - Jos noista kaikista tulee raakileita, niitä tulee todella reilusti. Niitä tuli.
Pari viikkoa olemme nyt herkutelleet. Marjat kypsyvät samassakin tertussa eri aikoina, ja niiden poimiminen näkyy olevan taitolaji. Varovasti kypsyyttä tunnustellen ja samalla pitkiä piikkejä väistellen. Ensi kesänä osaan tukea marjovat versot yhteen suuntaan ja ensimmäisen vuoden versot toiseen. Päästään vähemmillä naarmuilla.
Mukava huomio sekin, että linnut eivät näistä tuntuneet välittävän. Kuten eivät vieressä kasvavista viinimarjoistakaan. Johtuisiko marjojen mustasta väristä. Naapureiden punaviinimarjat ovat hyvin suosittuja.

torstai 27. heinäkuuta 2017
Marjamietteitä
Puutarhassa kasvaa omenoiden, raparperin ja vuosiviljelmien lisäksi hämmentävän monenlaisia marjoja. Jännällä odotamme karhunvadelman satoa. Viime kesän
versoja on paljon ja kukinta oli hyvin kaunis. Kuten vadelmallakin,
jokaiseen kukkaan ilmestyi sittemmin pieni raakile ja kohta ne varmaan
alkavat kypsyä. Niitä on todella paljon.
Perinteisempi, runsas vadelmapenkki tontinrajalla tarjoaa maistuvat aamiaisjälkkärit moneksi päiväksi. Ensimmäiset marjat alkavat juuri nyt kypsyä. Lajikkeita penkissä on ainakin kolmenlaisia, kaikki vähän eri makuisia.
Puuvartinen mustaviinimarja on osoittautunut varsin satoisaksi. Oksat ovat aivan täynnä marjoja, joista ensimmäisiä on jo päässyt maistelemaan. Valitsin lajiksi mustan, kun rastaat tuntuvat niin tykkäävän naapurien punaisista viinimarjoista. Ehkä tämä ei niin houkuttele.
Harmikseni en ollut ymmärtänyt tukea oksia kunnolla, ja kovissa tuulissa yksi katkesi. Loput kiinnitettiin sitten pikaisesti nauhoilla tukipuuhun. Paremmin pääsee laittamaan vasta syksyllä, kun lehdet ovat tippuneet.
Karviaisia meillä on kaksi pensasta - keittiöpuutarhan kupeessa punainen ja etupihalla vihreä karviainen, joka on sekä minun että rastaiden suosikki. En ole oikein keksinyt, millä marjoja voisi kivasti suojata, lintuja vahingoittamatta. Kummassakin on reilusti raakileita, ainakin syötäväksi ja ehkä vähän hilloksikin.
Pikkuisissa pensasmustikoissakin on muutama raakile. Niistä kasvaa aikaa myöten suurehkoja pensaita, nyt ovat vasta polvenkorkuisia.
Pinkkipenkissä, pionin juurella on asetelmassa kolme mesimarjaa. Hamputus on sopinut niille erityisen hyvin, herkät kasvit kun eivät siedä rikkaruohoja. En tiedä marjovatko koskaan, mutta pienet kukkaset ovat ihastuttavia.
Pikkumansikoita kasvaa siellä sun täällä, mutta niiden marjat eivät ole kovin makeita. Olen suunnitellut pienen mansikkapenkin laittamista, ehkä siinä makukin parantuisi. Pyöreä ja maasta koholla oleva penkki olisi mukava, totetutusta täytyy hieman vielä pohdiskella.
Perinteisempi, runsas vadelmapenkki tontinrajalla tarjoaa maistuvat aamiaisjälkkärit moneksi päiväksi. Ensimmäiset marjat alkavat juuri nyt kypsyä. Lajikkeita penkissä on ainakin kolmenlaisia, kaikki vähän eri makuisia.
Puuvartinen mustaviinimarja on osoittautunut varsin satoisaksi. Oksat ovat aivan täynnä marjoja, joista ensimmäisiä on jo päässyt maistelemaan. Valitsin lajiksi mustan, kun rastaat tuntuvat niin tykkäävän naapurien punaisista viinimarjoista. Ehkä tämä ei niin houkuttele.
Harmikseni en ollut ymmärtänyt tukea oksia kunnolla, ja kovissa tuulissa yksi katkesi. Loput kiinnitettiin sitten pikaisesti nauhoilla tukipuuhun. Paremmin pääsee laittamaan vasta syksyllä, kun lehdet ovat tippuneet.
Karviaisia meillä on kaksi pensasta - keittiöpuutarhan kupeessa punainen ja etupihalla vihreä karviainen, joka on sekä minun että rastaiden suosikki. En ole oikein keksinyt, millä marjoja voisi kivasti suojata, lintuja vahingoittamatta. Kummassakin on reilusti raakileita, ainakin syötäväksi ja ehkä vähän hilloksikin.
Pikkuisissa pensasmustikoissakin on muutama raakile. Niistä kasvaa aikaa myöten suurehkoja pensaita, nyt ovat vasta polvenkorkuisia.Pinkkipenkissä, pionin juurella on asetelmassa kolme mesimarjaa. Hamputus on sopinut niille erityisen hyvin, herkät kasvit kun eivät siedä rikkaruohoja. En tiedä marjovatko koskaan, mutta pienet kukkaset ovat ihastuttavia.
Pikkumansikoita kasvaa siellä sun täällä, mutta niiden marjat eivät ole kovin makeita. Olen suunnitellut pienen mansikkapenkin laittamista, ehkä siinä makukin parantuisi. Pyöreä ja maasta koholla oleva penkki olisi mukava, totetutusta täytyy hieman vielä pohdiskella.
Tunnisteet:
#karhunvadelma,
#karviainen,
#kesä,
#mansikka,
#marjat,
#mesimarja,
#omallapihalla,
#pensasmustikka,
#puutarha,
#puutarhaelämää,
#siirtolapuutarha,
#vadelma,
#viinimarja
keskiviikko 21. kesäkuuta 2017
maanantai 17. huhtikuuta 2017
Vadelmaverkko
Nikkaroin karhunvadelmalle taustaverkon, leveän ja tuulessakin tukevan. Pienempisilmäisen kuin edellinen, josta versot kasvoivat läpi kurpitsamaalle. Tänä kesänä vadelman pitäisi kukkia ja tehdä ensimmäiset marjat. Versot pitäisi kuulema tukea vaakasuuntaisesti, niin ne ymmärtäisivät ryhtyä tuotteliaiksi. Verkkoon niitä on nyt hyvä kiinnitellä, kun muistaa varoa piikkejä.
Taustasta tuli juuri sellainen kuin olin ajatellutkin - reilun kokoinen, mutta hyvin huomaamaton. Karhunvadelman viereen mahtuu vielä pieni istutus ruusupapua tai tuoksuhernettä, verkkoa pitkin kiipeilemään.
Käytin samaa aitaverkkoa jolla olemme reunustaneet kukkapenkkejä, suojaksi kaneilta ja ruohonleikkurilta. Korkeutta sain jatkamalla verkkoa alareunasta.
Aiempaa aitaa varten maahan oli lyöty metalliputket, joihin sujautin pitkät vihreät kukkakepit. Verkko on ylhäältä pujoteltu keppeihin ja alhaalta sidottu rautalangalla.

perjantai 29. heinäkuuta 2016
Marjasatoa
Onpa hyvä vadelmavuosi.
Lapsuudessani vadelmat olivat erikoisherkkua, jota sai aika harvoin. Mummolassa käydessämme niitä kerättiin porukalla läheisen autiotalon metsittyneeltä pihalta. Sitten istuimme pihakeinussa ja perkasimme marjoista roskia pois. Mummo ei ollut turhantarkka - Samaa vattua se on vattumatokin, hän neuvoi. Hilloa keittäessähän madot nousivat pinnalle ja oli helppo noukkia lusikalla pois.
Sittemmin olen ostanut torilta aina muutamia rasioita talveksi pakastimeen, ja säästellyt niitä juhlahetkien varalle. Enpä olisi silloin uskonut, että joskus minulla on omat vadelmapensaat, joista saa syödä mehukkaita marjoja kyllikseen ja vielä riittää pakastettavaksikin.
Toinen suosikkini on vihreä karviainen, makea ja herkullinen. Pensas on kuulema naapurista peräisin, ilmankos kasvaakin niin hyvin. Marjoja voi popsia kuin karkkeja.
Punainen karviainen on myös satoisa. Nämäkin marjat ovat parhaimmillaan suoraan pensaasta herkuteltuna.
Pikkumansikat ovat kauniita, mutteivät kovin makeita. Mainioita kuitenkin vaikkapa aamiaisjogurtissa, yhdessä vadelmien kanssa.
Viinimarjoja ei ole tällä hetkellä lainkaan. Vanha punainen oli sen verran huonokuntoinen, että se sai tehdä tilaa muulle.
Ajattelin laittaa puutarhaan rungollisen viinimarjan. Se on kuin pieni puu, jonka latvuksena on marjapensas. Ei vie paljoa tilaa ja on hauskan näköinen.

perjantai 15. heinäkuuta 2016
Karhunvadelma
Viime talvena harmitti, kun rusakko mokoma pureskeli karhunvadelman ensimmäisen vuoden versot lyhyiksi ja kuorettomiksi. Kaikkea nekin syö. Keväällä mietin, mahtaako kasvi toipua moisesta kohtelusta.Hyvin toipui. Versot kasvavat kovaa vauhtia ja lehdet ovat komeat. Olin ajatellut kiinnitellä versoja takana olevaan aitaan, mutta se on vähän hankalaa: oksissa on pitkät, terävät piikit ja ne katkeilevatkin helposti.
Toisen vuoden versoihin pitäisi tulla kauniit valkoiset kukkaset, ensi kesänä niitä sitten hämmästellään.
Keväällä laitoin pari nauhaa kotiloilta suojaavia kukkia penkin reunaan. Osa niistä taitaa jäädä vadelman varjoihin, mutta ehkä muutama jaksaa kasvaa kukkivaksi asti.
Mihinkähän se kotilonkarkotus perustuu, tuoksuunko.
sunnuntai 10. elokuuta 2014
Sadonkorjuuta
Metsittyneiden mansikoiden ja puutarhavadelmien kausi alkaa olla ohi. Vadelmien varret saa kohta jo leikata - tänä vuonna marjoneet varret otetaan pois ja uusia versoja jätetään sopiva määrä sievään riviin. Karkulaiset kaivetaan maasta ja istutetaan sopivaan kohtaan, joko omalle tai ystävän maalle.
Kesäkurpitsoja olen kastellut ahkerasti, siinä missä muitakin, mutta en ole muutoin juuri niihin paneutunut. Lehtien alle kurkatessani löysin yllättäen kolme muhkeaa kurpitsaa. Lisäksi on muutama pienokainen vielä kasvamassa. Kukkiakin voi kuulema syödä, joko täytettynä tai friteerattuna. Miksei salaatissakin.
Myös härkäpapuja kasvatetaan ensi vuonnakin, ne ovat herkullisia kiehautettuna, melkein minkä kanssa vaan. Ja itse asiassa pinaattikin on aika kiva, tuumasin pinaattilettuja paistellessani. Minttuakin kasvaa rohkeasti kukkapenkissä - ilmeisesti piparminttua, kun on niin muikea maku.
Raparperi on sopivan tuottelias, muutama varsi on vielä kasvamassa piirakkaa ja kiisseliä varten. Punaviinimarjoja tuli vain muutama rasiallinen, mutta vihreistä karviaisista saatiin monta purkillista hilloa. Hyvää lettujen kanssa. Punaisiakin karviaisia tulee jonkin verran, niitä on syöty niin, ettei hillottavaa paljoa jää. Ananaskirsikat sen sijaan ovat vasta tulollaan, toivottavasti aurinkoa riittää.
Tomaatit ovat ikiaikainen herkkuni, ja nämä tuntuvat olevan varsin
satoisaa lajiketta. Miten mukavaa on kipaista paljain jaloin hakemassa
tomaatit aamiaispöytään.Samaan aikaan parvekkeellani on kasvanut muhkea spagettikurpitsa, pieniä maissintähkiä sekä pari hassunmallista kurkkua. Melkoinen kesä, aiemmin kun en ole juurikaan kasvattanut mitään syötävää.
Olin ajatellut, että ensi kesän syötäville viljelyksille riittäisi neljä suurta lavankauluslaatikkoa, mutta...
Tunnisteet:
#keittiöpuutarha,
#kesä,
#kurpitsa,
#marjat,
#omallapihalla,
#papu,
#puutarha,
#puutarhaelämää,
#raparperi,
#ruokaaomastamaasta,
#siirtolapuutarha,
#tomaatti,
#vadelma
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)