Näytetään tekstit, joissa on tunniste #kurpitsa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste #kurpitsa. Näytä kaikki tekstit
lauantai 28. lokakuuta 2017
lauantai 7. lokakuuta 2017
Kylmän kesän satoa
Kesä on ollut kylmä ja kokemattoman puutarhurin sato jää melko pieneksi. Kaikenlaista mukavaa maisteltavaa kuitenkin on tullut, ja se kai on pääasia. Pikkuisetkin lasketaan ja kuvakulmilla vähän hämätään, kun viimeiset nostellaan maasta ennen syyskylmiä.
Porkkanapenkissä on ollut monia suuria ja maukkaita herkkuja, vaikka unohdin harventaa istutuksen alkukesästä. Tänä vuonna ne säästyivät hyvin porkkanakärpäseltä, harsotunnelin ja epäilemättä kylmän sään ansiosta. Kaksiväriset olisivat kuitenkin tarvinneet vielä kuukauden lisää kasvuaikaa. Värivaihtelu näkyi mukavasti jo pikkuruisissakin, isot olisivat varmasti olleet hienoja.Sipuli oli uusi tuttavuus, ja ilahduin jokaisesta hopeasipulista. Pieniksihän ne jäivät, mutta tällä kokemuksella niitä arvaa ensi kesänä laittaa enemmänkin. Istukassipuleista kuitenkin, siemenestä kylvetyt nimittäin eivät ehtineet kuin alulle.
Perunat ovat pieni murheenkryyni. Helppoja ja tosi hyvän makuisia, mutta mokoma perunarutto pilaa aina tunnelman.Yhtenä päivänä kaikki on hyvin, ja seuraavana varret alkavat ruskistua. Leikkaan ne poikki, etteivät perunat vioitu, ja päätän, että ensi kesänä en laita koko pottumaata ollenkaan. Mutta ovathan ne niin hyviä, että taidan laittaa sittenkin. Säilyvätkin mainiosti parvekkeella, niin kauan kuin niitä riittää.Perunoiden kanssa kasvanut kesäkurpitsa sen sijaan pahastui - joko perunarutosta tai harsotunnelista ja koleasta säästä. Yhtä kaikki sen lehdet menivät nopeasti huonoiksi, eikä sadossa ollut kehumista.
Onneksi lisänä oli köynnöstävää lajia. Se ei kyllä köynnöstänyt, mutta teki monta herkullista kurpitsaa.Yrttilaatikon päähän istutetun taimen oli tarkoitus kiivetä köynnöskehikkoa pitkin ja lehdillään varjostaa ruohosipulia, joka vähän kärsii auringosta. Köynnös jäi kuitenkin kasvamatta ja muhkein kurpitsa löytyi piiloutuneena ruohosipulipehkon varjoon.
Varjoon jäivät myös jättiläispavut, vaikka niille keksittiin hieno oma saavi keittiöpuutarhaan. Taimet olivat komeat ja ne kasvoivat ihan kohtuullisesti, mutta eivät ollenkaan samanmoisesti kuin ensimmäisenä kesänä. Vieressä rehenteli talvikurpitsa, jonka suuret lehdet tahtoivat haitata, vaikka niitä kuinka yritti käännellä pois papujen edestä.
Viereisessä laatikossa matalat ranskalaiset pavut jäivät maissien varjoon, eivätkä oikein kukoistaneet. Makupaloja niistäkin toki saatiin. Papuja olisi kyllä mukava saada reilusti, ne ovat talvella hyviä monissa ruuissa.
Keittiöpuutarhan ylpeys, ihana tomaattihuone täyttyi tomaatinvarsista sekä avomaankurkuista, jotka osoittautuivat kesäkurpitsoiksi. Hämmentävää.
Tomaatteja sentään tuli muutama kipollinen, pieniä punaisia ja vähän keltaisiakin. Ensi kesänä laitetaan ikkunoiden suojaan vähemmän taimia. Kirjoitan sen nyt tähän: kaksi tomaattia ja kaksi pienilehtistä kurkkua on sopiva määrä.Niin ja paprikaakin on nyt kokeiltu. Se jäi pieneksi, mutta teki iloksemme pari kukkaa. Saattaisi menestyä hyvin valoisalla ja lämpimällä verannalla.
Koristekurpitsat eivät pihalla menestyneet, mutta tavalliset talvikurpitsat kasvoivat hyvin keittiöpuutarhan seinämiä pitkin. Kolme komistusta sadonkorjattiin eilen sisälle kypsymään. Hienot halloweenlyhdyt tiedossa!
Tunnisteet:
#keittiöpuutarha,
#kesä,
#kurpitsa,
#luonnonmukainenviljely,
#omallapihalla,
#peruna,
#porkkana,
#puutarha,
#puutarhaelämää,
#ruokaaomastamaasta,
#siirtolapuutarha,
#sipuli,
#tomaatti,
#viljelykset,
#yrtit
maanantai 21. elokuuta 2017
Rehevää kasvua
Keittiöpuutarhan kanssa on selvästi vielä vähän opeteltavaa. Joka vuosi siihen istutetaan vain muutama taimi sinne tänne. Ja joka vuosi se on kahden kuukauden kuluttua tupaten täynnä. Milloin kehäkukkia, milloin kurpitsoja. Kasvu on rehevää ja pienet jäävät jalkoihin.
Tomaattihuoneessa tapahtui hämmentävä muodonmuutos, kun avomaankurkun taimet alkoivatkin tehdä kesäkurpitsoja. Sellaisia nokkaeläimen mallisia. Ahdasta on, kun taimia on tietysti kaksi vierekkäin.
Maissit ovat tänä kesänä hyvässä paikassa. Keskipihan auringossa, mutta tomaattihuoneen vieressä hieman tuulensuojassa.
Talvikurpitsa kasvaa hauskasti oman vartensa päällä, toinen varren ja aidan välissä. Täytyy tipauttaa ne ja tukea verkkokassiin, ennen kuin kierähtävät itsestään ja vioittuvat.
Tomaattihuoneessa tapahtui hämmentävä muodonmuutos, kun avomaankurkun taimet alkoivatkin tehdä kesäkurpitsoja. Sellaisia nokkaeläimen mallisia. Ahdasta on, kun taimia on tietysti kaksi vierekkäin.
Maissit ovat tänä kesänä hyvässä paikassa. Keskipihan auringossa, mutta tomaattihuoneen vieressä hieman tuulensuojassa.
Talvikurpitsa kasvaa hauskasti oman vartensa päällä, toinen varren ja aidan välissä. Täytyy tipauttaa ne ja tukea verkkokassiin, ennen kuin kierähtävät itsestään ja vioittuvat.
Tunnisteet:
#keittiöpuutarha,
#kesä,
#kurpitsa,
#luonnonmukainenviljely,
#maissi,
#omallapihalla,
#puutarha,
#puutarhaelämää,
#ruokaaomastamaasta,
#siirtolapuutarha,
#viljelykset
sunnuntai 18. kesäkuuta 2017
Itävallan ihmeitä
Yksi kesäkurpitsa pääsi yrttilaatikon päätyyn, kaksi paviljongin kulmalle. Varret saa hyvin tuettua aitaverkkoon.
Koristeellisten porkkanoiden kylvö vähän myöhästyi, mutta sinne ne vihdoin pääsivät tavallisten porkkanoiden ja pinaatin rinnalle.
Kiinansipuleita sijoiteltiin sinne tänne, tomaattihuoneeseen ja viljelylaatikoihin.
Miinanköynnöspuolestaan saa kiipeillä vanhaa sängynpäätyä pitkin, Syysviirun juurella. Jättiauringonkukat istutettiin portin lähelle, pikkuiseen auringonkukkapeltoon.
Mitenkähän pidempään kasvukauteen tottuneet kasvit mahtavat pärjätä meidän viileässä kesässä.
Kylvettyä:
Kletterzucchini, Black Forest F1, Cucurbita pepo, N. L. Ehrestensen
Möhren, Purple Haze, N. L. Ehrestensen
Schnittknoblauch, Fat Leaf, Kiepenkerl
Sternwinde, Mina Lobata, Ipomea Quamoclit, N. L. Ehrestensen
Riesensonnenblume, King Kong, N. L. Ehrestensen
Tunnisteet:
#auringonkukka,
#keittiöpuutarha,
#kesä,
#kukat,
#kurpitsa,
#miinanköynnös,
#omallapihalla,
#porkkana,
#puutarha,
#puutarhaelämää,
#ruokaaomastamaasta,
#siirtolapuutarha,
#sipuli,
#viljelykset
maanantai 1. kesäkuuta 2015
Kasvu alkaa
sunnuntai 10. elokuuta 2014
Sadonkorjuuta
Metsittyneiden mansikoiden ja puutarhavadelmien kausi alkaa olla ohi. Vadelmien varret saa kohta jo leikata - tänä vuonna marjoneet varret otetaan pois ja uusia versoja jätetään sopiva määrä sievään riviin. Karkulaiset kaivetaan maasta ja istutetaan sopivaan kohtaan, joko omalle tai ystävän maalle.
Kesäkurpitsoja olen kastellut ahkerasti, siinä missä muitakin, mutta en ole muutoin juuri niihin paneutunut. Lehtien alle kurkatessani löysin yllättäen kolme muhkeaa kurpitsaa. Lisäksi on muutama pienokainen vielä kasvamassa. Kukkiakin voi kuulema syödä, joko täytettynä tai friteerattuna. Miksei salaatissakin.
Myös härkäpapuja kasvatetaan ensi vuonnakin, ne ovat herkullisia kiehautettuna, melkein minkä kanssa vaan. Ja itse asiassa pinaattikin on aika kiva, tuumasin pinaattilettuja paistellessani. Minttuakin kasvaa rohkeasti kukkapenkissä - ilmeisesti piparminttua, kun on niin muikea maku.
Raparperi on sopivan tuottelias, muutama varsi on vielä kasvamassa piirakkaa ja kiisseliä varten. Punaviinimarjoja tuli vain muutama rasiallinen, mutta vihreistä karviaisista saatiin monta purkillista hilloa. Hyvää lettujen kanssa. Punaisiakin karviaisia tulee jonkin verran, niitä on syöty niin, ettei hillottavaa paljoa jää. Ananaskirsikat sen sijaan ovat vasta tulollaan, toivottavasti aurinkoa riittää.
Tomaatit ovat ikiaikainen herkkuni, ja nämä tuntuvat olevan varsin
satoisaa lajiketta. Miten mukavaa on kipaista paljain jaloin hakemassa
tomaatit aamiaispöytään.Samaan aikaan parvekkeellani on kasvanut muhkea spagettikurpitsa, pieniä maissintähkiä sekä pari hassunmallista kurkkua. Melkoinen kesä, aiemmin kun en ole juurikaan kasvattanut mitään syötävää.
Olin ajatellut, että ensi kesän syötäville viljelyksille riittäisi neljä suurta lavankauluslaatikkoa, mutta...
Tunnisteet:
#keittiöpuutarha,
#kesä,
#kurpitsa,
#marjat,
#omallapihalla,
#papu,
#puutarha,
#puutarhaelämää,
#raparperi,
#ruokaaomastamaasta,
#siirtolapuutarha,
#tomaatti,
#vadelma
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)






















