Kulmaikkunan kunnostus

Ihanaa, verannan kulmassa on jälleen ikkuna. Alkoikin mokoma vanerinpala jo kyllästyttää.

Kahdeksanruutuisen ikkunan entisöinti oli työläs homma ja venyi turhaan koko kesän yli. Aina oli olevinaan jotain kiireellisempää, joten siirtelin maalausta odottavaa karmia verannan nurkasta toiseen, jaloista pois.

Sitten otin itseäni niskasta kiinni, ripustin karmin yläkulmistaan verannan kattoon ja maalasin sen. Maalia olisi voinut vähän ohentaa, mutta en sitä hoksannut. Hyvin se näytti kuitenkin imeytyvän.

Viikon verran kuivattelin maalia, sitten nostin karmin ruokapöydälle kitattavaksi.

Lasiruudut eivät olleet mitään siistejä neliöitä vaan aika karkeasti leikattuja. Ne olivat myös hyvin eri paksuisia, ohuimmat varmaan vanhimpia ja muut sitten vuosien mittaan uusittuja. Sommittelin paksuimmat alaosaan, ajatellen että siinä rikkoutumisvaara on isompi.

Olin tietenkin jo unohtanut osan kevään opeista, mutta rohkeasti aloin kittaamaan. Luonnostani olen aika runsaskätinen ja niinpä kittiäkin kului reilusti. Toisaalta lasiruudut olivat monin paikoin aika nafteja, hyvä kun ylettivät puuosien päälle. Joten kittiä tarvittiin aika leveälti.

Hitaasti työ eteni, mutta yksi kerrallaan sain paineltua ruudut kiinni. Viimeisen jälkeen käänsin karmin ja leikkasin kittiveitsellä ylimääräiset pois.

Ennen päällikittausta muistin kuin muistinkin naulata stiftilangat. Ne varmistavat, että lasiruutu pysyy paikallaan, eikä ole pelkästään kitin varassa. Naulaus oli kyllä hankalaa. Toisaalta, koska lasit olivat paikoin kaukana välipuista ja toisaalta, koska välipuut ovat niin kapeat. Langat olisi varmaan kannattanut naulata aina kahden ruudun yhteisiksi, välipuusta läpi, mutta en tullut sitä ajatelleeksi.

Päällikittauksessa meinasi jo usko loppua. Tuntui, että sitä ei millään saa siistiksi ja stiftilankoja piiloon. Kittiäkin olisi pitänyt jollain tavalla ymmärtää sekoittaa. Se oli päältä aika jämäkkää, mutta pohjalta vetistä, ihan tuli keramiikkakurssin savityöt mieleen. Viimeisessä ruudussa voi olla keväällä aika putsaaminen.

Ennen syyspimeitä ikkuna nostettiin vihdoin paikalleen. Siis mallattiin, ruuvattiin, avattiin, höylättiin, vuoltiin ja taas ruuvattiin. Hiukan mielessämme manailtiin ja kovasti ähistiin.

Siinä se saa nyt kuivatella kittejään ensi kesään asti. Kiinnitin vielä hyttysverkon suojaksi, etteivät linnut syö niitä.

Kesällä otetaan ikkuna vielä alas, maalataan ja kiinnitetään metallikulmat. Samalla toivottavasti jaksetaan kunnostaa vähän puitteita.

Tuolille tilaa

Verannan päädyssä on ollut vanha säilytyspenkki, työkaluille, saappaille ja sellaiselle. Sisältä hieman rähjäinen ja epäkäytännöllinen, mutta toisaalta mökkiin kuuluva ja säilyttämisen arvoinen. Näin yritin pitkään ajatella. Kunnes tulin siihen tulokseen, että se tarvisisi jonkinlaiset korit, jotta tavaroita olisi kätevämpi säilyttää. Ja että lattia olisi paikattava, etteivät hiiret niin kuljeksisi ja pesisi penkin sisään. Ja että itse asiassa toivoisin verannalle lisää tilaa, istuskelunurkkausta varten.

Yhtenä talvi-iltana sitten tartuin sorkkarautaan, eikä aikaakaan kun paikalla oli paljas lattia. Oikeastaan vain lattian aluslaudat, osittain lahot ja murentuneet. Ilmankos hiiriä juoksenteli. Nostelin laudat pois, ja kurkistin verannan alle - ei näkynyt asukkaita tai muutakaan erityistä.

Naapurin purkumökistä olin saanut syksyllä hyvää höylättyä lautaa, niistä tulisi kaunis lattia. Aluslaudoiksi löytyi ullakolta yksi tismalleen sopiva leveä lauta ja kaveriksi kapeampia.

Seinän viereen tulevia lautoja jouduin sekä kaventamaan että ohentamaan. Uhmakkaasti puukon ja vasaran avulla - jälki ei ollut kovin priimaa, mutta aluslaudoiksihan ne tulivat. Sitten sahasin päällilaudat ja sovittelin ne paikalleen. Aika hieno.

Penkki oli aikanaan kiinnitetty suoraan verannan taka- ja sivuseiniin. Niinpä sivuseinässä oleva kevyt rimoitus puuttui penkin kohdalta ja oli tietysti paikattava, koska rimat peittävät lautojen väliset raot. Mistä tuollaista ohutta, mutta leveähköä rimaa edes saisi.

Kysäisin rautakaupasta ja kuinka ollakaan, melko samanlaista tuli heille jonkun tuotteen pakkaustukena. Eurolla valitsin pinosta muutaman. Naputtelin rimat seinään, samalla peitin nurkassa olevan rikkonaisen laudan.

Viimeistelin nurkkauksen jalkalistoilla. Niitä olen tuonut rautakaupan "ota tästä" -nurkasta, kärpäsverkkojen kehyksiksi. Kiinnitin seinän lähelle vielä ylimääräisen sinipiika-varren. Siihen on hyvä heittää multaiset housut kuivahtamaan.

Maalaus ei näillä ilmoilla oikein vielä onnistu, joten se saa jäädä kesään. Samalla voi sitten sipaista muitakin maalausta kaipaavia kohtia.

Mintut kuriin

Vahvaa piparminttua, sitä kasvoi keskipihan kukkapenkissä aikanaan. Kun siitä muokattiin liljapenkki, minttu sai oman paikan portinpielestä, puolet uudesta pyöreästä penkistä. Toiseen puolikkaaseen istutettiin muutama kurkkuyrtti, Itävallan tuliaisia.

Molemmat ovat osoittautuneet voimakaskasvuisiksi ja penkki on hyvin kaunis, yksi lemppareistani. Se on myös mehiläisten suosikki.

Rehevät yrtit tarvitsevat kasvaessaan tukea, ja silti ne kaatuilevat ja tuppaavat  ruohonleikkurin tielle. Nurmikonleikkuu ei muutenkaan ole lempihommiani, joten yritän muokata puutarhaa sellaiseksi, että se menisi mahdollisimman sujuvasti. Siksi päätin tehdä penkille pienen aidan, ja aikaa myöten muillekin. Samantapaiset kuin vanhan omenapuun vuodenaikapenkille, minusta siitä tuli aika kiva.

Aloitin jo keväällä hiomaan maalia vanhoista tuolinjaloista, jotka olin varannut kukkapenkkien aitoja varten. Jopas oli mokoma tiukassa. Hioin vuoroon hiekkapaperilla ja hiomakoneella, mutta kuudennen jälkeen jouduin luovuttamaan.

Määrä oli kuitenkin juuri sopivasti minttupenkkiin. Maalasin jalkojen toiset päät ruskealla ulkomaalilla ja käsittelin toiset päät venetervalla.

Sitten vain rautakangen avulla tolpat paikoilleen, aitaverkko niihin kiinni ja kauniit kivet takaisin paikoilleen. Aita rajaa penkin kauniisti ja pitää yrtit osaltaan kurissa. Lisäksi laitan perennatukia, ne auttavat kurkkuyrttejä pysymään pystyssä ja mintutkin nojaavat niihin mielellään.

Kasvussa on jotain alkuvoimaista, kuvista sen aina huomaa niin selvästi. Tämä kuva on otettu vain kuukausi sitten, 6.6. Silloin mietiskelin, montako kurkkuyrttiä kannattaa jättää, ja ovatko ne varmasti sopivien matkojen päässä toisistaan.

Penkki on varmaan puutarhan helppohoitoisin. Minttu lisääntyy juurista ja kurkkuyrtti kylväytyy itsestään - tosin myös nurmikolle. Kasvaessaan yrtit peittävät maan mukavasti, niin että rikkaruohot eivät edes yritä joukkoon.

Kotikoloja

Täytyyhän puutarhatontuillakin olla kotikoloja, ja menninkäisillä. - Kun pikkulinnuillakin on, pienemmistä puutarhan asukeista puhumattakaan.

Linnunpönttö puhdistettiin ja maalattiin suunnitellulla mökin värillä. Muita askarreltiin työväenopistolla huhtikuisena viikonloppuna.

 

 

No joo, yksi ostettiin, kun se oli niin söpö.

Priimaa pukkaa

- Tässä minun on hyvä olla. Istuskella ihan rauhassa, katsella päivän ihmeitä ja kuulostella puutarhan ääniä. Niin minä ajattelin eilen illalla, lämmin teemuki käsissäni. - Nyt on minulla oma paikka.

Takana oli reipas viikonloppu. Vanhaa laatoitusta purkaen ja hiekkakerrosta tasoitellen. Laattapinot autolla varovasti kuljettaen. Vanhoja ja uusia vuoroon hiekalle sijoitellen. Ja vihdoin kalusteita kasaten. Valtavan hienohan siitä tuli, paljon priimampi kuin osasin ennalta kuvitellakaan.

Saa siinä muutkin viihtyä, oikein mielellään - tervetuloa!