Lasten olympialaisiin

 

Yhteistuumin värkättiin numerolaput viime kesänä puutarhan lasten ja nuorten olympialaisiin. Pienet ja vähän isommatkin kilpailijat kantoivat niitä kunnialla juostessaan, hypätessään ja heittäessään. Ihan olivat oikeiden urheilijoiden oloisia punaisine poskineen ja lenkkareineen. 

Mielestämme numerolappuja tehtiin reilusti, 30, mutta kaikkien yllätykseksi kilpailijoita oli peräti 29. Lapsiperheitä on tullut puutarhalle viime vuosina ilahduttavan paljon. Niinpä ajattelimme tehdä vielä kymmenkunta lisää, että varmasti riittää kaikille tulevinakin kesinä.

Numerolaput ovat kooltaan 18x18 cm ja joka reunassa on yksinkertainen päärme. Sivureunojen päärmeet toimivat nauhakujina. Nauhat ovat 120 cm pituiset, mutta venyvät käytössä. Lappuja on aina kaksi per kilpailija, yksi edessä ja toinen takana. 84 siis yhteensä.

Montako naista työhön tarvittiin? Yksi penkoi kankaat lakanavarastostaan, toinen repi ja ompeli, kolmas lahjoitti nauhan, neljäs piirsi kauniit numerot ja yhdistyksen lyhenteen. Verraton tiimi. Viides lahjoitti vielä hienot pokaalit, joilla pienet ja vähän isommatkin kilpailijat palkittiin.

Säilytyskassi syntyi kätevästi viimeisestä kangastilkusta, joka jäi aikanaan Riihen lasten kalusteiden päällisistä. 

Kun sopivaa vetoketjua ei ollut, tein yläreunaan kaitaleen äidin vanhan farkkuhameen rippeistä ja laitoin siihen painonepparit. Sopiva kantohihna tuli samaisen hameen nappilistasta.

Väliverho

Mökki on aikanaan ollut vain yhden huoneen kokoinen ja veranta on rakennettu jossain vaiheessa jälkikäteen - aika kauan sitten varmaan kuitenkin. Niitä peruja huoneen ja verannan välillä on ikkuna, joka on siis aiemmin auennut ulos. Pidän sitä yleensä aina auki, jotta ilma pääsee mukavasti virtaamaan.


Jo viime kesänä siihen nikkaroitiin harmaakehyksinen hyttysverkko, joka saa olla aina paikallaan. Se suojaa kärpäsiltä ja kissoilta, muttei anna näkösuojaa. Ilman verhoa ulkoa voi suoraan  kurkkia nukkujia, mikä tuntui minusta epämukavalta - vaikkei pihalla noin yleensä ottaen vieraita yöllä käveleksikään.

Kankaaksi halusin jotain uniikkia, jota ei olisi muualla mökissä. Sen pitäisi sopia kivasti sekä harmaaseen hyttysverkkoon että valkoisiin pitsiverhoihin molemmin puolin. Kotoa löysinkin vähälle käytölle jääneen Marja Kurjen kauniin kaksipuolisen huivin, jonka sain kerran lahjaksi työkavereiltani. Huivi osoittautui juuri sopivan levyiseksi, mutta hieman pitkäksi.

Leikkasin liian pituuden pois ja ompelin sekä ylä- että alareunaan nauhakujat verhotangoille, jotka löysin ullakolta. Ylös kiinnitin vielä kapeaa nauhaa niin, että verhon voi rullata halutessaan ylös. En tiedä tuleeko sitä juuri nosteltua, ehkä se saa laskeutua kauniisti ja tanssahdella ilmavirran mukana.