Näytetään tekstit, joissa on tunniste seikkailu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste seikkailu. Näytä kaikki tekstit

perjantai 6. lokakuuta 2017

Puusouvia

puusouvia

Puutarhuri kävi leikkaamassa hedelmäpuita. Viikon aikana 25 puuta kymmenellä mökillä, seuraavalla viikolla vielä muutama. Meillä leikattiin vain isoimman puun vesiversot, niistä ei paljoa oksasilppua tullut.

Polttopuitakin teki mieli, joten pyysin naapurin rouvilta sellaiset oksat, joita he eivät itse tarvinneet.

Perjantai menikin sitten puita kärrätessä ja kantaessa, silppuri kävi ja isommat kannettiin kahdestaan. Lounaan aikana toinen naapuri oli tuonut omansa sievään pinoon.

Iltahämärissä naapureiden pihat olivat siistit ja oma täynnä. Välillä jo väsytti ja mietin, että olikohan tämä ihan viisasta. Vaan kyllä se oli.

Hommaa riitti tietysti useammalle päivälle. Mainiota oksasilppua jaettiin porvoonmitalla pensaille ja vadelmille, lehtikompostiin ja viljelylaatikoihinkin, maata kuohkeuttamaan. Oksat olivat vielä täydessä lehdessä, hyvää ravinnetta kaikelle. Ja kivan näköistä.

Naapurista saatiin myös sähkösaha lainaan, sen kanssa urakoitiin seuraavana viikonloppuna. Öljyä muistettiin lisätä ja ketju irtosi vain kerran. Siihenkin oli juuri saatu oppia, mikkelinreissulla. Tuskin muuten olisi tohdittu alkaa kantta availemaan.

Polttopuita tuli mukavasti, kevääseen saavat odotella pilkkomista. Hyvä puuhäkki syntyi nopsasti vihreistä kompostikehikoista. Kaksi sivua päällekkäin pohjaksi, irti maasta, ja pohjan alle pari tiiliskiveä tueksi. Suojaksi pressu päälle, mutta ei sivuille.


Puupinosta löytyi luonnon taideteoskin, kaunis kolmihaara. Jätettiin se odottelemaan parempaa aikaa ja inspiraatiota.

Naapuriapua. Kiitos. 

sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Hyönteiset hollilla

hyonteiset_hollilla
Aurinkoinen syyssunnuntai. Pienet ystävät nautiskelevat puutarhan antimista. Neitoperhonen ja mehiläinen nokikkain - kyllä komeamaksaruohosta riittää molemmille. Myös auringonkukat ja mintut ovat tähän vuodenaikaan mehiläisten suosiossa.


Harvinaisempi vieras, ihana valkoinen perhonen malvikissa. Voisiko olla pikkuapollo. Jonakin kesänä olisi mukava opetella paremmin tuntemaan hyönteisiä ja pikkulintuja, joita puutarhassa vierailee.

Tarkat silmät ja hyvä kamera, tyttärellä.

lauantai 26. elokuuta 2017

Siivilöidyt tienreunat


Nyt olen kyllä erityisen tyytyväinen itseeni.

Tienreunojen pitäminen siistinä on tärkeä, mutta tylsä ja työläs homma. Jotenkin se meinaa aina myös unohtua, puutarhaa kun tulee enimmäkseen katseltua sisältäpäin. Nyt keksin kuitenkin mainion niksin, jonka avulla työ sujui rivakasti ja reunus pysyy siistinä pidempään.

Jokunen päivä sitten tein yksinkertaisen siivilän, erotellakseni rikkaruohot mullasta. Vanhasta perunalaatikosta, johon taittelin teräsverkkoa. Juuri sen kokoisen, jota jaksan itse käsitellä. Nyt tuli mieleeni kokeilla sitä tienreunushiekalle. - A vot, työläästä hommasta tuli hauskaa lapiointia.

Lapiollinen siivilään, heiluttelu edestakaisin, rikkaruohot koriin ja seuraava. Samantien kaivelin aidan alitse myös suuret rikkaruohot, jotka kasvoivat pensasaidan sisällä. Kun kärry alkoi täyttyä, lapioin siivilöidyt hiekat takaisin tienreunaan.

Sammaleiset kohdat otin vähän tarkemmin koriin, sammal kun kuulema leviää pienistäkin muruista. Onneksi sitä oli vain pienellä pätkällä. Sekin ilahdutti, kun sain siistittyä palokujan pään, vanhan lyhtypylvään pätkän ympäriltä. 


Lopuksi haravoin reunuksen pariin kertaan ristiin rastiin. Tulipa siisti. Sopii hyvin näkymään pensasaidan toisella puolella, aurinkoisena kesäpäivänä.







sunnuntai 23. heinäkuuta 2017

Lyhtyenkeli

Puutarhalle ilmaantui suloinen enkeli, muistona Mustionmatkalta. Sellainen, jonka päälle sataa lumihiutaleita, kun sitä kääntelee. Siinä hän nyt katselee kaunista puutarhaa, kurkkii ja hämmästelee.

lauantai 8. heinäkuuta 2017

Tikkailta

Tikkailta katsottuna puutarha näyttääkin ihan toisenlaiselta. Aika hieno.

sunnuntai 28. toukokuuta 2017

Puutarhakolibri

Orvokkien ympärillä on vipinää. Kolibri kiertää ja kaartaa, siivet lyövät silmänräpäystäkin nopeammin. - Niin kauan kuin aurinko osuu virtakennoihin.

Lähtiessämme kävelylle uteliaat varpuset lehahtivat oitis tutkimaan uutta tulokasta. Täytyy varmaan iltaisin nostaa kolibri verannalle, että se säästyy isompien lintujen lähemmältä tuttavuudelta.

perjantai 5. toukokuuta 2017

Kylpyjä linnuille

kylpyjä_linnuille

Jätelavapäivänä kannattaa varata reilusti aikaa. Ei niin, että omalta palstalta löytyisi paljonkaan poisheitettävää, vaan muiden tuomien tavaroiden tutkailemiseen. Joukosta löytyy aina jotakin itselle käyttökelpoista - jos ei muuta niin ainakin ämpäreitä ja taimiruukkuja.

Tänä vuonna noukin kottikärryihini myös pienen puisen laatikon, puutarha-asioille tarkoitetun. Putsaamista ja uutta saranaa vaille. Jos poraisi pohjaan muutaman reiän, se voisi olla hyvä siemenpussien säilytykseen. Nauloja, pieniä saranoita ja sen sellaista. Ränsistyneen puutarhatontun, josta en ole ihan varma. Sadevesisaavin, kun edellisestä halkesi pohja talvella. Sekä kaksi kivaa emalivatia, linnuille kylpyaltaiksi.

Pienempi sopii erinomaisesti syreeninhaaraan, ihan niin kuin olin aiemmin ajatellutkin. Isompi saa olla maassa poppiksen juurella, siinä ei nyt juuri kasva mitään. Siirsin siitä hiljattain kimpaleen jotain pikkusipulikukkaa niittykukkapenkkiin. Ehkä se kukkii ensi keväänä, niin tunnistaminen onnistuu helpommin. Elleivät kanit syö sen sipuleita, ne ovat kuopineet penkkejä melko ahkerasti.

Kiinnostavien tavaroiden bongailuakin mukavampaa päivässä on nähdä naapureita. Vaikka puutarhalla on kesän mittaan monenlaisia tapahtumia, harvassa on näin paljon osallistujia.

tiistai 2. toukokuuta 2017

Muistipeli

muistipeli


Muistatko meidät, kuka on kuka?

1 idänsinililja, 2 jalokiurunkannus, 3 jokeri, 4 kurjenpolvi, 5 pioni, 6 raparperi, 7 ritarinkannus, 8 ruohosipuli, 9 ja 10 sahrami, 11 siperiankurjenmiekka, 12 saksankurjenmiekka, 13 särkynyt sydän, 14 ja 15 ukonhattu, 16 unikko

9 11 12 14
3 2 10 6
15 7 5 8
13 1 16 4

perjantai 28. huhtikuuta 2017

Sinisilmät

Sinisilmät
Suloiset sinivuokot kurkkivat kulmaruusun juurelta. Turhaan pohdiskelin, tuliko syksyllä laitettua liikaa multaa niiden päälle. - Hyvin pärjätään!

sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

Pääsiäispuu

pääsiäispuu

Alunperin ajattelin hakea muutaman pajunvitsan ja laittaa ne koristeltuna minttupenkkiin, ohikulkijoiden iloksi. Pyöräilin läheisen luonnonsuojelualueen viertä, mutten oikein löytänyt sopivia pajuja, joista olisin raaskinut napsia oksia. Sen sijaan jäin ihastelemaan upeita kevätmaisemia, muuttomatkoiltaan palanneita lintuja ja luonnontilaista metsää.


Nappasin sitten kauniin sireeninlatvan, jonka joku naapuri oli kärrännyt risukasaan, ja askartelin siitä kokonaisen pääsiäispuun. Tipuja, munia, höyheniä, kärpässieniä... iloisia värejä alkavaan kevääseen. Juurelle kylvin vähän vehnää. Eihän sitä tiedä jos tulisi lämpimiä päiviä, se voisi nousta oraalle juuri sopivasti, sipulikukkien kera.



lauantai 11. maaliskuuta 2017

keskiviikko 22. helmikuuta 2017

Illan hämyssä

illan_hämyssä


Viipyilevää tunnelmaa, talviunta mökkikylässä. Ohikiitävä metro katkaisee hiljaisuuden, mutta vain hetkeksi. Raukeus palaa - lumi, lepattavat liekit pimenevässä illassa.


sunnuntai 12. helmikuuta 2017

perjantai 3. helmikuuta 2017

Portilla ruuhkaa

portilla_ruuhkaa

Portinedusta on hauskan näköinen, kun kanit ja rusakot ovat vuoroon puikahtaneet siitä puutarhan puolelle ja takaisin. Muualla on sen verran aitaverkkoa, että portinalunen on jäänyt helpoimmaksi paikaksi.

Pihalla odottikin aikamoinen yllätys: metsäkauris on loikkinut pihan poikki, kulmasta kulmaan. Ja omenapuun alla liukastellut jäällä, kuin Bambi ikään. Olen kuullut niiden loikkaavan parin metrin korkeudessa, joten meidän pikkuaidat eivät niiden juoksua edes hidasta.

Kauriita ruokitaan tuossa luonnonsuojelualueen puolella ja kanta on kasvanut sen verran, että tulevat jo puutarhan puolellekin. En kuitenkaan tiennyt niiden liikkuvan meillä asti.

Syksyllä ne pistivät poskeensa pitkän rivin kuunliljoja yhdestä puutarhasta, ja ovat tehneet muutakin tuhoa. Niin suloisia kuin kauriit ovatkin, eivät siis hirmuisen toivottuja vieraita puutarhalla.

Oravat ovat tutumpi näky niin kesällä kuin talvellakin. Tämä veijari on poikennut keittiöpuutarhassakin kurkkaamassa, olisiko siellä mitään kiinnostavaa.

Ovatkohan tavanneet tuossa kurtturuusun kulmilla, vai loikkineet eri aikoihin. Kauris, orava ja kanit. Toivottavasti ovat ainakin säilyneet kolhuitta.





lauantai 28. tammikuuta 2017

Sumua silmissä

sumua_silmissä
Suojasäätä on riittänyt, viimeisetkin lumet sulavat pois. Pilvet laskeutuvat katoille asti, nimittävät itseään sumuksi. Tahtovat kuitenkin vain kurkkia puutarhoihimme.

keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Kesänkeltaiset

kesankeltaiset
Voisin katsella näitä kaunottaria päivät pitkät. Viime kesänä keskipihan penkkiä myllerrettäessä istutin pienten keltaisten liljojen sipulit ruukunreunuksen suojaan, oranssien ja valkoisten isoserkkujensa vierukseen. Sieltä ne kesän mittaan ojentautuivat täyteen kauneuteensa.



keskiviikko 13. heinäkuuta 2016

Keinussa

keinussa

Mä vaan istun keinussa ja hämmästelen tätä kauneuden määrää.

sunnuntai 10. heinäkuuta 2016

Tomaattimajassa tapahtuu

tomaattimajassa_tapahtuu

Tomaattimajassa on päästy mukavasti alkuun, mutta aika hentoisia kasvit kyllä ovat, vaikka on jo heinäkuu. Ensimmäiset pavut ovat kypsymässä, tomaateissa on kukkia ja yksi raakilekin jo.


Kastelussa on pientä haastetta, kasvatuspussien kosteutta on aika vaikea arvioida. Maassa suoraan oleva kasvatuslaatikko voisi olla tulevaisuuden ratkaisu. Nyt kuitenkin kasvatellaan näitä ihmeitä.


Tomaattimajan viereisissä viljelylaatikoissa kasvaa porkkanaa, sokerihernettä ja salaattikurkkua sekä kesäkurpitsaa, purjoa ja ranskalaisia papuja. Joukossa on krassia sekä samettikukkaa, tuholaisia karkottamassa.

Kylvettyä:

Tomaattilajitelma - neljä erilaista, Kodin kukat
Pensaspavut - Phaseolus vulgaris, Saxa, Lidl
Persilja - S-market
Valkosipuli - Thermidrome

Porkkanat - Nantes 2 siemennauha,S S Siemen, Schetelig
Salaattikurkut - Eyphua, Kodin kukat
Sokeriherneet - Pisum sativum, Sugar Bon, Lidl
Isoköynnöskrassit - Tropaleolum majus, Nelson Garden

Kesäkurpitsa - Zucchini, Squash, S S Siemen, Schetelig
Ranskalaiset pavut - Phaseolus vulgaris, Lidl
Purjot - Allium porrum, De Carentan 2, Lidl 
Ryhmäsamettikukat - Primo Orange,  S S Siemen, Schetelig