Toukokuun kukkia

Kevät on vuodenajoista ihan paras, ja tänä vuonna on saatu nauttia hulppeista ilmoista. Tämä näkyy puutarhassakin - jos istuisi päivän paikallaan, varmasti näkisi, miten kaikki kasvaa.

Siirtelyä

Tänään oltiin siirtolapuutarhaidean ytimessä - siirreltiin asioita paikasta toiseen.

Paviljongin kulmalla oli hyvää tilaa parille viljelylaatikolle. Toiseen olen suunnitellut mansikkaa, toiseen ehkä porkkanoita tai sipulia. Takamaalla taas oli laatikoita, joissa olen kasvattanut perunaa ja kesäkurpitsaa. Sinne kuitenkin sopisi paremmin yhtenäinen, mittojen mukaan nikkaroitu iso laatikko.

Ensin oli siirrettävä pieni pirja-omenapuu uuteen paikkaan, siperiankurjenmiekan ja kurtturuusun väliin. Jos se menestyy, yritän varttaa runkoon syysviirun oksia, ennen viirusta luopumista. Istutuskuoppa jäi kyllä vähän pieneksi, mutta sinne tuli kuitenkin pollen parasta sekä kalkkia, puutarhamullan sekaan. Jätin puun koholle ja laitoin vielä omaa kompostimultaa ympärille. Vanhasta talikosta tuli napakka tuki.

Viljelylaatikoiden alta muokattiin maata kevyesti. Toivottavasti sanomalehteä tuli riittävästi, etteivät asterit puske läpi. Vadelmanvarsia tuomaan ilmavuutta, kärryllinen perunamaan multaa, toinen viimekesäistä viherkompostia. Multaa, viherkompostia, multaa. Nyt saavat painua pari viikkoa, sitten lisätään tarvittaessa. Päällimmäiseksi tulee kaupan multaa, sitten istutus ja katteeksi hamppupäistärettä.

Ensimmäistä kertaa käytän nyt omaa kompostimultaa. Se on muhinut pari vuotta, mutta sen verran karkeaa, että siviilöin oksankappaleet ja muut joukosta pois. Kompostorit ovat kylmiä eivätkä kovin tehokkaita. Maan sisällä osittain oleva toimisi paremmin, sellaisia naapureilla tuntuu olevan.


Eilen siivosin minttupenkin, porttikärhöt ja särkyneen sydämen. Tänään siperiankurjenmikan, pikkuisen saksankurjenmiekan sekä ukonhatut, joista osan annoin naapurille. Siisti multakerros saa penkit näyttämään niin hienoilta, toivottavasti ravinteitakin on säilynyt.

Talvilepo

Puutarha lepää hangen alla, pinnassa kevyttä puuterilunta. Jälkiä hangella - lintuja, kaneja, kettu. Rauhallista, ei kiirettä mihinkään.

Lohduton syksy

Lokakuun lumesta jäi vain häivähdys. Sadetta riittää ja puutarha on lohduton näky. Ei tietoakaan kauniista kuura-aamuista tai pystyyn kuivaneista talventöröttäjistä. Hiukan on vielä väriä sentään.

Hattukukka

Hiljattain opin, että särkyneen sydämen kuuluukin lakastua jo keskikesällä. Se on alkukesän kasvi, silloin vehreä ja kukassa. Minä kun luulin, että olen vaan laittanut sen liian paahteiseen paikkaan. Niinpä leikkasin särkyneen sydämen kellastuneet varret alas. Varmaan ne olisi voinut myös kieputtaa kerälle. Hupsut akileijat silppusin saksilla, varistellen siemenkodat huolellisesti keskelle penkkiä.

Sitten istutimme penkkiin kaksi kaunopunahattua ja niiden eteen punatähkän. Halusin kukkiin samaa sävyä kuin särkyneessä sydämessä on. Tulipa soma yhdistelmä, kerrassaan. Rimmaa mukavasti myös syysleimuihin käytävän toisella puolella.

Kyllä meillä on kaunista.

Keskipihalla

Liljapenkki muokattiin ensimmäisenä kesänä keskipihan katseenvangitsijaksi. Sellainen se todella onkin, silloin kun oranssit liljat ovat uhkeimmillaan.

Annoin osan sipuleista naapurille, kun penkki oli viime kesänä vähän ahdas. Eipä näyttänyt kasvua haittaavan, päinvastoin. Viileä kesä sen sijaan taisi syödä pienet keltaiset ja komeat valkoiset liljat. Ehkäpä ensi kesänä niitäkin nähdään.

Aamuiloja

 

Vapaapäivän iloja on kierrellä aamulla puutarhassa. Tutkailla ajan kanssa, mitä siellä on tapahtunut ja millainen päivä tänään on tulossa.

Ihastella kaikkein kauneimmat kukinnot, rohkaista nuppuja avautumaan, harmitella kanin syömät orvokit ja sipulit, raottaa tomaattihuonetta pölyttäjille.

Suunnitella päivän puuhia, nostella valmiiksi keppejä tuonne, kastelukannuja tänne, nauhoja ovenkahvaan.

Päivän kuluessa useimmat puuhat korvautuvat uusilla ja siirtyvät sujuvasti seuraaviin päiviin, mutta väliäkös tuolla.

Karjalan neito, Idän unikko, kultahelokki. Kaunista on.

Mun piha

Niin on mieluisa minulle nyt tuo etupiha, kaarevine polkuineen ja kukkaryhmineen. On mukava tunne huomata, että oma näkemys oli juuri hyvä ja oikea. Nyt piha tuntuu omalta.

Kukkaryhmissä toki riittää vielä paljon ideointia ja kokeiltavaa. Leimupenkki tuntuu aika valmiilta, kesän mittaan nähdään kuinka se muuttuu. Nyt siinä kukkii valkoinen pioni, akileijoissa on jo siemenkodat ja syysleimut alkavat pian tehdä nuppuja. Ympärillä on kehä suloista valkoapilaa, kylvös onnistui hyvin.

Käytävän toisella puolella särkynyt sydän hassuine akileijoineen. Vieressä piparmintut ja kurkkuyrtit mittelevät oman pyöreän penkkinsä herruudesta, minttu taitaa olla vähän voitolla. Särkyneen sydämen taakse taas piti tulla pieni auringonkukkapelto, mutta kani luuli sitä aamiaiskattaukseksi. Muutama siinä on vielä jäljellä, verkoilla suojattuna.

Pinkkipenkissä uhkea pioni on parhaimmillaan, täynnä raskaita kukintoja. Sen edustalla valkoinen kyläkurjenpolvi on ulottunut samankorkuiseksi ja kukkii kauniisti. Taustanaan suuri Poppius, joka ihastutti juhannuksen aikaan ja alkaa nyt tehdä jo kiulukoita. Pionin juurella äitienpäiväruusu availee vaaleanpunaisia nuppujaan. Vieressä pienet mesimarjat, jotka ilahduttivat alkukesästä ihastuttavilla kukillaan.

Myös kaksi verenpisaraa on selviytynyt, mutta tekevät vasta ensimmäisiä lehtiään. Luulimme niitä menetetyiksi ja istutimme yhden viereen pienen pelargonian ja toisen syliin valkoisen särkyneen sydämen. No, kani kävi sitten syömässä osan juurista. Olkoot nyt kaikki vaan rauhassa ja katsotaan, kuinka niiden käy.

Vastapäätä rehevä siperiankurjenmiekka kukki kauniisti alkukesästä, muttei yhtä runsaasti kuin viime vuonna. Ehkä kylmät säät eivät ole sen mieleen. Vieressä yksi lemppareistani, tarhaukonhattu kurottelee korkeuksiin.

Näiden juurella sinnittelee pikkuinen saksankurjenmiekka, joka syksyllä pelastettiin purkutuomion saaneesta perennapenkistä. Ehkä jonain vuonna näemme, minkä värinen kukinto sillä on. Seuraa sille pitää pieni kivikkokasvi, jonka nimeä emme vielä tiedä.

Portaiden lähellä, sireenin juurella sininen saksankurjenmiekka kukkii iloisesti kilpaa päivänkakkaroiden kanssa. Mun Suomi 100v.

Särkyneen sydämen seuralaiset

Kerrassaan niin hassu, ja samalla niin ihastuttava.

Alkukesästä iloittiin särkyneestä sydämestä näköalapaikalla portinpielessä. Sitten hämmästeltiin, mitä sen juurelta kasvaa. Ihan kuin akileijan lehdet? Nojoo, puutarhassa on vanhaa tummanlilaa akileijaa eri puolilla, sitäpä se.

Kunnes nuput alkoivat avautua. Todellakin, näitähän viime kesänä istutettiin, pikkuruisia taimia pinsettien kanssa. Ja luultiin, etteivät ne selviytyneet. Kuinka suloisia!

Perennojen parissa

Apupuutarhuri on pistänyt toimeksi ja siistinyt perennapenkkejä. Rikkaruohot pois, narsissien ja liljojen varret viherravinnoksi, hamppupäistärettä katteeksi. Tulipa kaunista.

Syysleimupenkkiä odotan kovasti, miltä se kesän mittaan tulee näyttämään. Se rakennettiin melko myöhään syksyllä, mutta kasvit näyttävät juurtuneen ja talvehtineen mukavasti. Edessä on tummanlilaa akileijaa, keskellä valkoista, vaaleanpunaista ja pinkkiä syysleimua, takana valkoisen roosa pioni. Juurella keväisiä sipulikukkia sekä pienikukkaista markettaa. Laventeleistakin yksi taisi selviytyä talvesta.

Syreenipenkin perennat kasvavat kohisten. Tilaa on ja kosteutta riittää nyt, kun kaikki suuret syreenit kaadettiin keväällä. Metsäkurjenpolvet jo kukkivat, niiden vieressä viihtyy valkoinen syysleimu - puutarhatontun lisäksi.

Etualalla tarhaukonhattu ja ritarinkannus mittelevät, kumpi kasvaa korkeammaksi. Viime kesänä kumpikin voitti, mutta latvat tahtoivat sekaantua syreenin oksiin. Valkoinen maanpeiteruusu somistaa kokonaisuutta loppukesän kukinnallaan.

Maanpeitekasviksi istutimme valkoista sammalleimua, joka kukki keväällä kauniina - lilana - mattona.

Lyhtykukkaa oli vanhassa perennapenkissä siellä täällä, se on kova leviämään. Syksyllä kauniin oranssina loistava kukka sai ihan oman penkin, jossa voi kasvaa mielin määrin.

Jostain syystä syksyllä penkkiä tehdessäni olin huolissani siitä, tulikohan pikkusipuleita tarpeeksi. Idän sinililjaa, kevättähteä ja muuta kaunista. Huoleni oli todellakin turha.

Varmaan olin mättänyt niitä oikein roppakaupalla, kun liljat eivät meinanneet mahtua kasvamaan keskenään. Varretkin jouduin leikkaamaan viherravinnoksi, jotta lyhtykukat pääsevät kasvamaan. Ja ne ovat sentään aika voimakastahtoisia.

Pinkkipenkissä kasvoi viime kesänä etualalla ihastuttavaa sinipunaista verenpisaraa. Se näyttää kuitenkin jääneen talven jalkoihin, paksusta talviturpeesta huolimatta.

Laitoimme tilalle valkoisen särkyneen sydämen sekä iloisen vaaleasävyisen pelargonian. Sen takana rehentelee valkokukkainen kyläkurjenpolvi, takanaan pinkki pioni.

Äitienpäiväruusu kasvaa pionin kainalossa, vierellään vadissa pieni pinkki neilikka sekä herkät mesimarjat. Toisella puolella valkoisia narsisseja, harjaneilikkaa ja tulevaisuudessa myös tähtikukkaa, jonka nimeä ei vielä olla kuultu. Penkki päättyy komeamaksaruohoon, joka on mehiläisten ja perhosten suursuosikki.

Keskipihan liljapenkissä oli ruuhkaa. Tilaa järjestettiin leikkaamalla jalokiurunkannus sekä narsissien lehdet viherravinnoksi.

Keltainen saksankurjenmiekka penkin päässä ei taida tänä kesänä juuri kukkia, lehdet kyllä ovat sitäkin komeammat. Oranssi unikko on penkin alkuperäisasukas, samoin komeat oranssit päivänliljat ja pienemmät keltaiset. Myöhemmin niiden rinnalle nousee vielä uhkeaa valkoista päivänliljaa.

Penkinpään tulikellukka on kukkinut jo kertaalleen, uusia kukintoja odotellaan. Se sai syksyllä lisää tilaa, kun harvensin liljoja mielestäni reilusti. Aika riittävästi niitä silti näyttää olevan.

Asetelmia

Puutarhassa asetelmat ovatkin vähän suurempia kuin kotona tai parvekkeella. Silmän harjaantuminen vie aikaa, mutta vähitellen kauneutta oppii katsomaan ja suunnittelemaan.

Yksi ehdottomista suosikeistani on porttikaaren kärhö, joka kukkkii loppukesästä sinisenä pilvenä. Keväällä alle polvenkorkuiseksi leikattu köynnös kasvaa huimaa vauhtia.

Kultapiisku siirrettiin keskikäytävän viereisestä perennapenkistä. Se leviää kuulema voimakkaasti, mutta halusin kuitenkin säästää pienen palan. Täytyy vaan leikata varret ennen siementen kehittymistä. Oikealla puolella on varaston kulmalta aikanaan muuttanut juhannusruusu ja taustalla pensashanhikkiaita. Keskellä kerrostalotyyppinen kotikolo ja sen juurella pikkusydän.

Kultapiiskusta vasemmalla, vanhan omenapuun juurella ihanat idänunikot. 

Juhannusviikolla

Puutarha valmistautuu juhannukseen.

Upeat unikot

Unikot ojentelevat itseään näköalapaikalla, ohikulkijoiden ilona. Pulleat nuput, upeat kukinnot. Valkoisten joukossa yksi oranssi, värimaailmaa täydentämässä.

Ihania idänunikoita saatiin ihastella jo viime kesänä. Hieman hämmentyneinä siitä, että kaunottarien kasvatus onnistui sittenkin.

Vaatimattomuus kaunistaa

Vaaleanpunainen kärhö ihastuttaa herkällä kukinnallaan. Kärhöpenkin maanpeitekasvina viihtyy pikkutalvio.

Lemmikeistä on kamalan vaikea päättää, kummat ovat suloisempia. Varmaan molemmat.

 Omenapuiden kukinta on tänä vuonna maltillinen, viime vuosi olikin aivan erityisen lumoava.