Omenankukkia

Henkeäsalpaavan kaunista. Mihin vain katsonkin, omenapuut, päärynät ja luumut kukkivat runsaina. Voitko kuvitella, kaikilla 182 palstalla.

Kevätauringossa

On ollut niin lämmintä, että päivät tuntuvat heinäkuisilta. Illat ja yöt ovat vielä koleita, ja siksi on maltettava istutusten kanssa. Ajattelin kyllä tällä viikolla laittaa maahan tuoksuherneiden, elämänlankojen, ruusupapujen ja auringonkukkien siemeniä, jospa ne jo lähtisivät.

Toukokuun kukkia

Kevät on vuodenajoista ihan paras, ja tänä vuonna on saatu nauttia hulppeista ilmoista. Tämä näkyy puutarhassakin - jos istuisi päivän paikallaan, varmasti näkisi, miten kaikki kasvaa.

Kevätkylvöjä

Onpa mukavat maisemat, ihastelin tehdessäni kylvöhommia. Todellakin toista kuin parvekkeen lattialla kyykistely. Nostin nurmikolle pienen pöydän ja tuolin, suojasin sanomalehdillä ja pistin toimeksi. Ranskalaisia papuja, avomaan kurkkua, auringonkukkia, koristekurpitsaa, kesäkurpitsaa, kehäkukkia, talvikurpitsaa, pinaattia, elämänlankoja, bella de diaa ja kosmoskukkaa. Viitisenkymmentä ruukkua - puolta vähemmän kuin viime keväänä, eli arvatenkin melko sopivasti. Osan ostan taimina ja osan kylvän suoraan kasvupaikalle.

Käytän suuria ruukkuja, joiden pohjamultaan nakkasin vähän kanankakkaa. - Taimi tavoittaa sen juuri niihin aikoihin, kun se alkaa tarvita lannoitusta, näin kurssilla opastettiin. Tarkoitus on välttää ruukusta toiseen siirtelyä, jossa taimet helposti vioittuvat. Mullaksi laitoin luonnonmukaista taimimultaa, josta on viime keväältä hyvä kokemus.

Uusi vinkki on ruukkujen laittaminen kirkkaisiin muovilaatioihin, ja kansi lonkolleen päälle. Altakastelu on helppoa, laatikkoon muodostuu mukava mikroilmasto ja ruukkuja on helppo siirrellä. Saas nähdä miten käy. Verannalla on päivisin parikymmentä astetta lämmintä, yöllä muutama aste.

Ja sitten niitä maisemia.

Kevään iloa

Tätä on niin odotettu.

Krookukset, lumikellot, kevätkaihonkukat, isokevättähdet, posliinihyasintit, sinivuokot. Scillat, maahumalat, talventähdet, mukulaleinikit... Mihin niitä perennapenkkejä tarvitaan?

Kevät tekee tuloaan

Lumi sulaa vauhdilla auringon lämmittäessä pihaa. Maa on vielä jäässä ja kengät kastuvat vesilammikoissa. Kevään ensimmäiset lumikellot suoristelevat siroja varsiaan, ilma täyttyy lintujen laulusta ja ohikulkijat tervehtivät iloisesti.

Lumitaidetta

Aurinkoinen maaliskuun päivä, kantavalla hangella pitkät varjot. Viime kesän muistot törröttävät lumesta, vielä on aikaa uuden kasvun alkuun. Oravan jäljet hangella, valon ja varjojen leikki.

Kevään merkkejä

Yöllä on ollut 22 astetta pakkasta, mutta päivällä aurinko jo sulattelee lumia katolta. Kaunis talvipäivä, paksut hanget ja pikkupakkanen. Jatkuisi nyt vaan jonkin aikaa, vielä ei ole kiire lapionvarteen.

Lunta raitilla

Saatiinpa joulukuun alkuun yksi luminenkin päivä. Sitä piti heti käydä ihmettelemässä, huomenna kun taitaa jo olla vesikeli.

Rauhallista oli mökkikylässä. Muutama ulkoilija, jokunen mökinostaja, pari naapuria.

Hattukukka

Hiljattain opin, että särkyneen sydämen kuuluukin lakastua jo keskikesällä. Se on alkukesän kasvi, silloin vehreä ja kukassa. Minä kun luulin, että olen vaan laittanut sen liian paahteiseen paikkaan. Niinpä leikkasin särkyneen sydämen kellastuneet varret alas. Varmaan ne olisi voinut myös kieputtaa kerälle. Hupsut akileijat silppusin saksilla, varistellen siemenkodat huolellisesti keskelle penkkiä.

Sitten istutimme penkkiin kaksi kaunopunahattua ja niiden eteen punatähkän. Halusin kukkiin samaa sävyä kuin särkyneessä sydämessä on. Tulipa soma yhdistelmä, kerrassaan. Rimmaa mukavasti myös syysleimuihin käytävän toisella puolella.

Kyllä meillä on kaunista.

Keskipihalla

Liljapenkki muokattiin ensimmäisenä kesänä keskipihan katseenvangitsijaksi. Sellainen se todella onkin, silloin kun oranssit liljat ovat uhkeimmillaan.

Annoin osan sipuleista naapurille, kun penkki oli viime kesänä vähän ahdas. Eipä näyttänyt kasvua haittaavan, päinvastoin. Viileä kesä sen sijaan taisi syödä pienet keltaiset ja komeat valkoiset liljat. Ehkäpä ensi kesänä niitäkin nähdään.

Aamuiloja

 

Vapaapäivän iloja on kierrellä aamulla puutarhassa. Tutkailla ajan kanssa, mitä siellä on tapahtunut ja millainen päivä tänään on tulossa.

Ihastella kaikkein kauneimmat kukinnot, rohkaista nuppuja avautumaan, harmitella kanin syömät orvokit ja sipulit, raottaa tomaattihuonetta pölyttäjille.

Suunnitella päivän puuhia, nostella valmiiksi keppejä tuonne, kastelukannuja tänne, nauhoja ovenkahvaan.

Päivän kuluessa useimmat puuhat korvautuvat uusilla ja siirtyvät sujuvasti seuraaviin päiviin, mutta väliäkös tuolla.

Karjalan neito, Idän unikko, kultahelokki. Kaunista on.

Mun piha

Niin on mieluisa minulle nyt tuo etupiha, kaarevine polkuineen ja kukkaryhmineen. On mukava tunne huomata, että oma näkemys oli juuri hyvä ja oikea. Nyt piha tuntuu omalta.

Kukkaryhmissä toki riittää vielä paljon ideointia ja kokeiltavaa. Leimupenkki tuntuu aika valmiilta, kesän mittaan nähdään kuinka se muuttuu. Nyt siinä kukkii valkoinen pioni, akileijoissa on jo siemenkodat ja syysleimut alkavat pian tehdä nuppuja. Ympärillä on kehä suloista valkoapilaa, kylvös onnistui hyvin.

Käytävän toisella puolella särkynyt sydän hassuine akileijoineen. Vieressä piparmintut ja kurkkuyrtit mittelevät oman pyöreän penkkinsä herruudesta, minttu taitaa olla vähän voitolla. Särkyneen sydämen taakse taas piti tulla pieni auringonkukkapelto, mutta kani luuli sitä aamiaiskattaukseksi. Muutama siinä on vielä jäljellä, verkoilla suojattuna.

Pinkkipenkissä uhkea pioni on parhaimmillaan, täynnä raskaita kukintoja. Sen edustalla valkoinen kyläkurjenpolvi on ulottunut samankorkuiseksi ja kukkii kauniisti. Taustanaan suuri Poppius, joka ihastutti juhannuksen aikaan ja alkaa nyt tehdä jo kiulukoita. Pionin juurella äitienpäiväruusu availee vaaleanpunaisia nuppujaan. Vieressä pienet mesimarjat, jotka ilahduttivat alkukesästä ihastuttavilla kukillaan.

Myös kaksi verenpisaraa on selviytynyt, mutta tekevät vasta ensimmäisiä lehtiään. Luulimme niitä menetetyiksi ja istutimme yhden viereen pienen pelargonian ja toisen syliin valkoisen särkyneen sydämen. No, kani kävi sitten syömässä osan juurista. Olkoot nyt kaikki vaan rauhassa ja katsotaan, kuinka niiden käy.

Vastapäätä rehevä siperiankurjenmiekka kukki kauniisti alkukesästä, muttei yhtä runsaasti kuin viime vuonna. Ehkä kylmät säät eivät ole sen mieleen. Vieressä yksi lemppareistani, tarhaukonhattu kurottelee korkeuksiin.

Näiden juurella sinnittelee pikkuinen saksankurjenmiekka, joka syksyllä pelastettiin purkutuomion saaneesta perennapenkistä. Ehkä jonain vuonna näemme, minkä värinen kukinto sillä on. Seuraa sille pitää pieni kivikkokasvi, jonka nimeä emme vielä tiedä.

Portaiden lähellä, sireenin juurella sininen saksankurjenmiekka kukkii iloisesti kilpaa päivänkakkaroiden kanssa. Mun Suomi 100v.

Särkyneen sydämen seuralaiset

Kerrassaan niin hassu, ja samalla niin ihastuttava.

Alkukesästä iloittiin särkyneestä sydämestä näköalapaikalla portinpielessä. Sitten hämmästeltiin, mitä sen juurelta kasvaa. Ihan kuin akileijan lehdet? Nojoo, puutarhassa on vanhaa tummanlilaa akileijaa eri puolilla, sitäpä se.

Kunnes nuput alkoivat avautua. Todellakin, näitähän viime kesänä istutettiin, pikkuruisia taimia pinsettien kanssa. Ja luultiin, etteivät ne selviytyneet. Kuinka suloisia!