Lasten olympialaisiin

 

Yhteistuumin värkättiin numerolaput viime kesänä puutarhan lasten ja nuorten olympialaisiin. Pienet ja vähän isommatkin kilpailijat kantoivat niitä kunnialla juostessaan, hypätessään ja heittäessään. Ihan olivat oikeiden urheilijoiden oloisia punaisine poskineen ja lenkkareineen. 

Mielestämme numerolappuja tehtiin reilusti, 30, mutta kaikkien yllätykseksi kilpailijoita oli peräti 29. Lapsiperheitä on tullut puutarhalle viime vuosina ilahduttavan paljon. Niinpä ajattelimme tehdä vielä kymmenkunta lisää, että varmasti riittää kaikille tulevinakin kesinä.

Numerolaput ovat kooltaan 18x18 cm ja joka reunassa on yksinkertainen päärme. Sivureunojen päärmeet toimivat nauhakujina. Nauhat ovat 120 cm pituiset, mutta venyvät käytössä. Lappuja on aina kaksi per kilpailija, yksi edessä ja toinen takana. 84 siis yhteensä.

Montako naista työhön tarvittiin? Yksi penkoi kankaat lakanavarastostaan, toinen repi ja ompeli, kolmas lahjoitti nauhan, neljäs piirsi kauniit numerot ja yhdistyksen lyhenteen. Verraton tiimi. Viides lahjoitti vielä hienot pokaalit, joilla pienet ja vähän isommatkin kilpailijat palkittiin.

Säilytyskassi syntyi kätevästi viimeisestä kangastilkusta, joka jäi aikanaan Riihen lasten kalusteiden päällisistä. 

Kun sopivaa vetoketjua ei ollut, tein yläreunaan kaitaleen äidin vanhan farkkuhameen rippeistä ja laitoin siihen painonepparit. Sopiva kantohihna tuli samaisen hameen nappilistasta.

Kylmän kesän satoa

Kesä on ollut kylmä ja kokemattoman puutarhurin sato jää melko pieneksi. Kaikenlaista mukavaa maisteltavaa kuitenkin on tullut, ja se kai on pääasia. Pikkuisetkin lasketaan ja kuvakulmilla vähän hämätään, kun viimeiset nostellaan maasta ennen syyskylmiä.

Porkkanapenkissä on ollut monia suuria ja maukkaita herkkuja, vaikka unohdin harventaa istutuksen alkukesästä. Tänä vuonna ne säästyivät hyvin porkkanakärpäseltä, harsotunnelin ja epäilemättä kylmän sään ansiosta. Kaksiväriset olisivat kuitenkin tarvinneet vielä kuukauden lisää kasvuaikaa. Värivaihtelu näkyi mukavasti jo pikkuruisissakin, isot olisivat varmasti olleet hienoja.

Sipuli oli uusi tuttavuus, ja ilahduin jokaisesta hopeasipulista. Pieniksihän ne jäivät, mutta tällä kokemuksella niitä arvaa ensi kesänä laittaa enemmänkin. Istukassipuleista kuitenkin, siemenestä kylvetyt nimittäin eivät ehtineet kuin alulle.

Perunat ovat pieni murheenkryyni. Helppoja ja tosi hyvän makuisia, mutta mokoma perunarutto pilaa aina tunnelman.Yhtenä päivänä kaikki on hyvin, ja seuraavana varret alkavat ruskistua. Leikkaan ne poikki, etteivät perunat vioitu, ja päätän, että ensi kesänä en laita koko pottumaata ollenkaan. Mutta ovathan ne niin hyviä, että taidan laittaa sittenkin. Säilyvätkin mainiosti parvekkeella, niin kauan kuin niitä riittää.

Perunoiden kanssa kasvanut kesäkurpitsa sen sijaan pahastui - joko perunarutosta tai harsotunnelista ja koleasta säästä. Yhtä kaikki sen lehdet menivät nopeasti huonoiksi, eikä sadossa ollut kehumista.

Onneksi lisänä oli köynnöstävää lajia. Se ei kyllä köynnöstänyt, mutta teki monta herkullista kurpitsaa.Yrttilaatikon päähän istutetun taimen oli tarkoitus kiivetä köynnöskehikkoa pitkin ja lehdillään varjostaa ruohosipulia, joka vähän kärsii auringosta. Köynnös jäi kuitenkin kasvamatta ja muhkein kurpitsa löytyi piiloutuneena ruohosipulipehkon varjoon.

Varjoon jäivät myös jättiläispavut, vaikka niille keksittiin hieno oma saavi keittiöpuutarhaan. Taimet olivat komeat ja ne kasvoivat ihan kohtuullisesti, mutta eivät ollenkaan samanmoisesti kuin ensimmäisenä kesänä. Vieressä rehenteli talvikurpitsa, jonka suuret lehdet tahtoivat haitata, vaikka niitä kuinka yritti käännellä pois papujen edestä.

Viereisessä laatikossa matalat ranskalaiset pavut jäivät maissien varjoon, eivätkä oikein kukoistaneet. Makupaloja niistäkin toki saatiin. Papuja olisi kyllä mukava saada reilusti, ne ovat talvella hyviä monissa ruuissa.

Keittiöpuutarhan ylpeys, ihana tomaattihuone täyttyi tomaatinvarsista sekä avomaankurkuista, jotka osoittautuivat kesäkurpitsoiksi. Hämmentävää.

Tomaatteja sentään tuli muutama kipollinen, pieniä punaisia ja vähän keltaisiakin. Ensi kesänä laitetaan ikkunoiden suojaan vähemmän taimia. Kirjoitan sen nyt tähän: kaksi tomaattia ja kaksi pienilehtistä kurkkua on sopiva määrä.

Niin ja paprikaakin on nyt kokeiltu. Se jäi pieneksi, mutta teki iloksemme pari kukkaa. Saattaisi menestyä hyvin valoisalla ja lämpimällä verannalla.

Koristekurpitsat eivät pihalla menestyneet, mutta tavalliset talvikurpitsat kasvoivat hyvin keittiöpuutarhan seinämiä pitkin. Kolme komistusta sadonkorjattiin eilen sisälle kypsymään. Hienot halloweenlyhdyt tiedossa!

Vadelmien kunkku

Tavalliset vadelmat ovat ihania, ja niitä on meillä runsaasti. Mutta karhunvadelmat ovat aivan erityisiä, en olisi koskaan uskonut.

Istutin taimen toissakesänä, kun olin lukenut, että karhunvadelman kukinta on hyvin kaunis. Viime kesänä hämmästelin taimen elinvoimaa, kun se toipui rankasta talvesta. Tänä kesänä sitten saimme ihastella täyteläistä kukintaa.

Nuput kuin pikkuisella ruusulla, kukat herkät ja viehättävät. Ja miten paljon niitä olikaan! - Jos noista kaikista tulee raakileita, niitä tulee todella reilusti. Niitä tuli. 

Pari viikkoa olemme nyt herkutelleet. Marjat kypsyvät samassakin tertussa eri aikoina, ja niiden poimiminen näkyy olevan taitolaji. Varovasti kypsyyttä tunnustellen ja samalla pitkiä piikkejä väistellen. Ensi kesänä osaan tukea marjovat versot yhteen suuntaan ja ensimmäisen vuoden versot toiseen. Päästään vähemmillä naarmuilla.

Mukava huomio sekin, että linnut eivät näistä tuntuneet välittävän. Kuten eivät vieressä kasvavista viinimarjoistakaan. Johtuisiko marjojen mustasta väristä. Naapureiden punaviinimarjat ovat hyvin suosittuja.

Rehevää kasvua

Keittiöpuutarhan kanssa on selvästi vielä vähän opeteltavaa. Joka vuosi siihen istutetaan vain muutama taimi sinne tänne. Ja joka vuosi se on kahden kuukauden kuluttua tupaten täynnä. Milloin kehäkukkia, milloin kurpitsoja. Kasvu on rehevää ja pienet jäävät jalkoihin.

Tomaattihuoneessa tapahtui hämmentävä muodonmuutos, kun avomaankurkun taimet alkoivatkin tehdä kesäkurpitsoja. Sellaisia nokkaeläimen mallisia. Ahdasta on, kun taimia on tietysti kaksi vierekkäin.

Maissit ovat tänä kesänä hyvässä paikassa. Keskipihan auringossa, mutta tomaattihuoneen vieressä hieman tuulensuojassa. 

Talvikurpitsa kasvaa hauskasti oman vartensa päällä, toinen varren ja aidan välissä. Täytyy tipauttaa ne ja tukea verkkokassiin, ennen kuin kierähtävät itsestään ja vioittuvat.

Hattukukka

Hiljattain opin, että särkyneen sydämen kuuluukin lakastua jo keskikesällä. Se on alkukesän kasvi, silloin vehreä ja kukassa. Minä kun luulin, että olen vaan laittanut sen liian paahteiseen paikkaan. Niinpä leikkasin särkyneen sydämen kellastuneet varret alas. Varmaan ne olisi voinut myös kieputtaa kerälle. Hupsut akileijat silppusin saksilla, varistellen siemenkodat huolellisesti keskelle penkkiä.

Sitten istutimme penkkiin kaksi kaunopunahattua ja niiden eteen punatähkän. Halusin kukkiin samaa sävyä kuin särkyneessä sydämessä on. Tulipa soma yhdistelmä, kerrassaan. Rimmaa mukavasti myös syysleimuihin käytävän toisella puolella.

Kyllä meillä on kaunista.

Tiluksilla

Kesäaurinko hellii meitä ja tiluksilla riittää hämmästeltävää.

Rullasin tomaattihuoneen verhot ylös, jotta tomaatit saisivat riittävästi aurinkoa. Pölytyksestä olen ollut huolissani, löytävätkö pörriäiset kukkiin ovenraosta. Koleampina päivinä kun en ole raaskinut nostaa ovimuovia, ettei kasveille tule kylmä.

Ainakin joku on löytänyt, koska tomaateissa on pikkuruisia raakileita. Leikkasin varkaat ja joitakin ylimääräisiä lehtiä, jotta kasvuvoimaa riittäisi pikkuisten kypsyttelyyn.

Avomaankurkkukin tuntuu viihtyvän hyvin, siinä on jo monta alkua. Paprikat, purjot ja sipulit sinnittelevät, kovin ovat pieniä.

Köynnöspapujen istutus suureen pyöreään vatiin näyttää onnistuneelta. Laji on melko voimakaskasvuinen, joten laitoin tukevat kepit ja kullekin pavulle oman kiipeämisnarun.

Toivon hyvää satoa, koska tämä on lempipapuni isoine jättipalkoineen. Viime kesänähän taimetus epäonnistui ja satoa tuli vain sen verran, että sain talteen siemeniä. Nämä ovat noista omista siemenistä taimetettuja, jännittävä nähdä ovatko palot yhtä muhkeita kuin ensivuotisissa. Kukkia ainakin on mukavasti.

Papujen keskellä kasvaa isosamettiruusu, tuholaisia karkottamassa. Selvästi viisaampi valinta kuin suurikokoinen ryhmäsamettiruusu.

Maissit pääsivät tänä vuonna aurinkoisemmalle paikalle. Kasvu on komeaa ja ensimmäiset tähkät alkavat juuri muodostua. Sato tietysti jää melko vaatimattomaksi meidän kesässä, mutta hienon näköinen maissi on, jykevine varsineen, ja siksi sitä on kiva kasvattaa.

Viime vuonna kyllä nauratti, kun silputtiin maissinvarsia ja kurpitsan lonkeroita. Verrattuna syötäviin osiin, varsia ja lehtiä oli jokseenkin paljon. 

Keskipihalla

Liljapenkki muokattiin ensimmäisenä kesänä keskipihan katseenvangitsijaksi. Sellainen se todella onkin, silloin kun oranssit liljat ovat uhkeimmillaan.

Annoin osan sipuleista naapurille, kun penkki oli viime kesänä vähän ahdas. Eipä näyttänyt kasvua haittaavan, päinvastoin. Viileä kesä sen sijaan taisi syödä pienet keltaiset ja komeat valkoiset liljat. Ehkäpä ensi kesänä niitäkin nähdään.

Marjamietteitä

Puutarhassa kasvaa omenoiden, raparperin ja vuosiviljelmien lisäksi hämmentävän monenlaisia marjoja. Jännällä odotamme karhunvadelman satoa. Viime kesän versoja on paljon ja kukinta oli hyvin kaunis. Kuten vadelmallakin, jokaiseen kukkaan ilmestyi sittemmin pieni raakile ja kohta ne varmaan alkavat kypsyä. Niitä on todella paljon.

Perinteisempi, runsas vadelmapenkki tontinrajalla tarjoaa maistuvat aamiaisjälkkärit moneksi päiväksi. Ensimmäiset marjat alkavat juuri nyt kypsyä. Lajikkeita penkissä on ainakin kolmenlaisia, kaikki vähän eri makuisia.

Puuvartinen mustaviinimarja on osoittautunut varsin satoisaksi. Oksat ovat aivan täynnä marjoja, joista ensimmäisiä on jo päässyt maistelemaan. Valitsin lajiksi mustan, kun rastaat tuntuvat niin tykkäävän naapurien punaisista viinimarjoista. Ehkä tämä ei niin houkuttele.

Harmikseni en ollut ymmärtänyt tukea oksia kunnolla, ja kovissa tuulissa yksi katkesi. Loput kiinnitettiin sitten pikaisesti nauhoilla tukipuuhun. Paremmin pääsee laittamaan vasta syksyllä, kun lehdet ovat tippuneet. 

Karviaisia meillä on kaksi pensasta - keittiöpuutarhan kupeessa punainen ja etupihalla vihreä karviainen, joka on sekä minun että rastaiden suosikki. En ole oikein keksinyt, millä marjoja voisi kivasti suojata, lintuja vahingoittamatta. Kummassakin on reilusti raakileita, ainakin syötäväksi ja ehkä vähän hilloksikin.

Pikkuisissa pensasmustikoissakin on muutama raakile. Niistä kasvaa aikaa myöten suurehkoja pensaita, nyt ovat vasta polvenkorkuisia.

Pinkkipenkissä, pionin juurella on asetelmassa kolme mesimarjaa. Hamputus on sopinut niille erityisen hyvin, herkät kasvit kun eivät siedä rikkaruohoja. En tiedä marjovatko koskaan, mutta pienet kukkaset ovat ihastuttavia.

Pikkumansikoita kasvaa siellä sun täällä, mutta niiden marjat eivät ole kovin makeita. Olen suunnitellut pienen mansikkapenkin laittamista, ehkä siinä makukin parantuisi. Pyöreä ja maasta koholla oleva penkki olisi mukava, totetutusta täytyy hieman vielä pohdiskella.

Aamuiloja

 

Vapaapäivän iloja on kierrellä aamulla puutarhassa. Tutkailla ajan kanssa, mitä siellä on tapahtunut ja millainen päivä tänään on tulossa.

Ihastella kaikkein kauneimmat kukinnot, rohkaista nuppuja avautumaan, harmitella kanin syömät orvokit ja sipulit, raottaa tomaattihuonetta pölyttäjille.

Suunnitella päivän puuhia, nostella valmiiksi keppejä tuonne, kastelukannuja tänne, nauhoja ovenkahvaan.

Päivän kuluessa useimmat puuhat korvautuvat uusilla ja siirtyvät sujuvasti seuraaviin päiviin, mutta väliäkös tuolla.

Karjalan neito, Idän unikko, kultahelokki. Kaunista on.

Mun piha

Niin on mieluisa minulle nyt tuo etupiha, kaarevine polkuineen ja kukkaryhmineen. On mukava tunne huomata, että oma näkemys oli juuri hyvä ja oikea. Nyt piha tuntuu omalta.

Kukkaryhmissä toki riittää vielä paljon ideointia ja kokeiltavaa. Leimupenkki tuntuu aika valmiilta, kesän mittaan nähdään kuinka se muuttuu. Nyt siinä kukkii valkoinen pioni, akileijoissa on jo siemenkodat ja syysleimut alkavat pian tehdä nuppuja. Ympärillä on kehä suloista valkoapilaa, kylvös onnistui hyvin.

Käytävän toisella puolella särkynyt sydän hassuine akileijoineen. Vieressä piparmintut ja kurkkuyrtit mittelevät oman pyöreän penkkinsä herruudesta, minttu taitaa olla vähän voitolla. Särkyneen sydämen taakse taas piti tulla pieni auringonkukkapelto, mutta kani luuli sitä aamiaiskattaukseksi. Muutama siinä on vielä jäljellä, verkoilla suojattuna.

Pinkkipenkissä uhkea pioni on parhaimmillaan, täynnä raskaita kukintoja. Sen edustalla valkoinen kyläkurjenpolvi on ulottunut samankorkuiseksi ja kukkii kauniisti. Taustanaan suuri Poppius, joka ihastutti juhannuksen aikaan ja alkaa nyt tehdä jo kiulukoita. Pionin juurella äitienpäiväruusu availee vaaleanpunaisia nuppujaan. Vieressä pienet mesimarjat, jotka ilahduttivat alkukesästä ihastuttavilla kukillaan.

Myös kaksi verenpisaraa on selviytynyt, mutta tekevät vasta ensimmäisiä lehtiään. Luulimme niitä menetetyiksi ja istutimme yhden viereen pienen pelargonian ja toisen syliin valkoisen särkyneen sydämen. No, kani kävi sitten syömässä osan juurista. Olkoot nyt kaikki vaan rauhassa ja katsotaan, kuinka niiden käy.

Vastapäätä rehevä siperiankurjenmiekka kukki kauniisti alkukesästä, muttei yhtä runsaasti kuin viime vuonna. Ehkä kylmät säät eivät ole sen mieleen. Vieressä yksi lemppareistani, tarhaukonhattu kurottelee korkeuksiin.

Näiden juurella sinnittelee pikkuinen saksankurjenmiekka, joka syksyllä pelastettiin purkutuomion saaneesta perennapenkistä. Ehkä jonain vuonna näemme, minkä värinen kukinto sillä on. Seuraa sille pitää pieni kivikkokasvi, jonka nimeä emme vielä tiedä.

Portaiden lähellä, sireenin juurella sininen saksankurjenmiekka kukkii iloisesti kilpaa päivänkakkaroiden kanssa. Mun Suomi 100v.

Särkyneen sydämen seuralaiset

Kerrassaan niin hassu, ja samalla niin ihastuttava.

Alkukesästä iloittiin särkyneestä sydämestä näköalapaikalla portinpielessä. Sitten hämmästeltiin, mitä sen juurelta kasvaa. Ihan kuin akileijan lehdet? Nojoo, puutarhassa on vanhaa tummanlilaa akileijaa eri puolilla, sitäpä se.

Kunnes nuput alkoivat avautua. Todellakin, näitähän viime kesänä istutettiin, pikkuruisia taimia pinsettien kanssa. Ja luultiin, etteivät ne selviytyneet. Kuinka suloisia!