Marjamietteitä

Puutarhassa kasvaa omenoiden, raparperin ja vuosiviljelmien lisäksi hämmentävän monenlaisia marjoja. Jännällä odotamme karhunvadelman satoa. Viime kesän versoja on paljon ja kukinta oli hyvin kaunis. Kuten vadelmallakin, jokaiseen kukkaan ilmestyi sittemmin pieni raakile ja kohta ne varmaan alkavat kypsyä. Niitä on todella paljon.

Perinteisempi, runsas vadelmapenkki tontinrajalla tarjoaa maistuvat aamiaisjälkkärit moneksi päiväksi. Ensimmäiset marjat alkavat juuri nyt kypsyä. Lajikkeita penkissä on ainakin kolmenlaisia, kaikki vähän eri makuisia.

Puuvartinen mustaviinimarja on osoittautunut varsin satoisaksi. Oksat ovat aivan täynnä marjoja, joista ensimmäisiä on jo päässyt maistelemaan. Valitsin lajiksi mustan, kun rastaat tuntuvat niin tykkäävän naapurien punaisista viinimarjoista. Ehkä tämä ei niin houkuttele.

Harmikseni en ollut ymmärtänyt tukea oksia kunnolla, ja kovissa tuulissa yksi katkesi. Loput kiinnitettiin sitten pikaisesti nauhoilla tukipuuhun. Paremmin pääsee laittamaan vasta syksyllä, kun lehdet ovat tippuneet. 

Karviaisia meillä on kaksi pensasta - keittiöpuutarhan kupeessa punainen ja etupihalla vihreä karviainen, joka on sekä minun että rastaiden suosikki. En ole oikein keksinyt, millä marjoja voisi kivasti suojata, lintuja vahingoittamatta. Kummassakin on reilusti raakileita, ainakin syötäväksi ja ehkä vähän hilloksikin.

Pikkuisissa pensasmustikoissakin on muutama raakile. Niistä kasvaa aikaa myöten suurehkoja pensaita, nyt ovat vasta polvenkorkuisia.

Pinkkipenkissä, pionin juurella on asetelmassa kolme mesimarjaa. Hamputus on sopinut niille erityisen hyvin, herkät kasvit kun eivät siedä rikkaruohoja. En tiedä marjovatko koskaan, mutta pienet kukkaset ovat ihastuttavia.

Pikkumansikoita kasvaa siellä sun täällä, mutta niiden marjat eivät ole kovin makeita. Olen suunnitellut pienen mansikkapenkin laittamista, ehkä siinä makukin parantuisi. Pyöreä ja maasta koholla oleva penkki olisi mukava, totetutusta täytyy hieman vielä pohdiskella.

Marjasatoa

Onpa hyvä vadelmavuosi.

Lapsuudessani vadelmat olivat erikoisherkkua, jota sai aika harvoin. Mummolassa käydessämme niitä kerättiin porukalla läheisen autiotalon metsittyneeltä pihalta. Sitten istuimme pihakeinussa ja perkasimme marjoista roskia pois. Mummo ei ollut turhantarkka - Samaa vattua se on vattumatokin, hän neuvoi. Hilloa keittäessähän madot nousivat pinnalle ja oli helppo noukkia lusikalla pois.

Sittemmin olen ostanut torilta aina muutamia rasioita talveksi pakastimeen, ja säästellyt niitä juhlahetkien varalle. Enpä olisi silloin uskonut, että joskus minulla on omat vadelmapensaat, joista saa syödä mehukkaita marjoja kyllikseen ja vielä riittää pakastettavaksikin.

Toinen suosikkini on vihreä karviainen, makea ja herkullinen. Pensas on kuulema naapurista peräisin, ilmankos kasvaakin niin hyvin.  Marjoja voi popsia kuin karkkeja.

Punainen karviainen on myös satoisa. Nämäkin marjat ovat parhaimmillaan suoraan pensaasta herkuteltuna.

Pikkumansikat ovat kauniita, mutteivät kovin makeita. Mainioita kuitenkin vaikkapa aamiaisjogurtissa, yhdessä vadelmien kanssa.

Viinimarjoja ei ole tällä hetkellä lainkaan. Vanha punainen oli sen verran huonokuntoinen, että se sai tehdä tilaa muulle.

Ajattelin laittaa puutarhaan rungollisen viinimarjan. Se on kuin pieni puu, jonka latvuksena on marjapensas. Ei vie paljoa tilaa ja on hauskan näköinen.