Keskipihalla

Liljapenkki muokattiin ensimmäisenä kesänä keskipihan katseenvangitsijaksi. Sellainen se todella onkin, silloin kun oranssit liljat ovat uhkeimmillaan.

Annoin osan sipuleista naapurille, kun penkki oli viime kesänä vähän ahdas. Eipä näyttänyt kasvua haittaavan, päinvastoin. Viileä kesä sen sijaan taisi syödä pienet keltaiset ja komeat valkoiset liljat. Ehkäpä ensi kesänä niitäkin nähdään.

Kukkien juhlaa

Eipä tarvitse kesällä laitella kukkia maljakkoon, riittää kun vain kiertelee puutarhassa. Aikaa siinä tosin menee, kun täytyy jokaisen ihanuuden kohdalla pysähtyä. Hassua muuten, miten valkoiset kukat näyttävät ennen pitkää saavan roosan sävyjä. Pilkkumikin, äitienpäiväruusuni, oli alunperin valkoinen.

Marjamietteitä

Puutarhassa kasvaa omenoiden, raparperin ja vuosiviljelmien lisäksi hämmentävän monenlaisia marjoja. Jännällä odotamme karhunvadelman satoa. Viime kesän versoja on paljon ja kukinta oli hyvin kaunis. Kuten vadelmallakin, jokaiseen kukkaan ilmestyi sittemmin pieni raakile ja kohta ne varmaan alkavat kypsyä. Niitä on todella paljon.

Perinteisempi, runsas vadelmapenkki tontinrajalla tarjoaa maistuvat aamiaisjälkkärit moneksi päiväksi. Ensimmäiset marjat alkavat juuri nyt kypsyä. Lajikkeita penkissä on ainakin kolmenlaisia, kaikki vähän eri makuisia.

Puuvartinen mustaviinimarja on osoittautunut varsin satoisaksi. Oksat ovat aivan täynnä marjoja, joista ensimmäisiä on jo päässyt maistelemaan. Valitsin lajiksi mustan, kun rastaat tuntuvat niin tykkäävän naapurien punaisista viinimarjoista. Ehkä tämä ei niin houkuttele.

Harmikseni en ollut ymmärtänyt tukea oksia kunnolla, ja kovissa tuulissa yksi katkesi. Loput kiinnitettiin sitten pikaisesti nauhoilla tukipuuhun. Paremmin pääsee laittamaan vasta syksyllä, kun lehdet ovat tippuneet. 

Karviaisia meillä on kaksi pensasta - keittiöpuutarhan kupeessa punainen ja etupihalla vihreä karviainen, joka on sekä minun että rastaiden suosikki. En ole oikein keksinyt, millä marjoja voisi kivasti suojata, lintuja vahingoittamatta. Kummassakin on reilusti raakileita, ainakin syötäväksi ja ehkä vähän hilloksikin.

Pikkuisissa pensasmustikoissakin on muutama raakile. Niistä kasvaa aikaa myöten suurehkoja pensaita, nyt ovat vasta polvenkorkuisia.

Pinkkipenkissä, pionin juurella on asetelmassa kolme mesimarjaa. Hamputus on sopinut niille erityisen hyvin, herkät kasvit kun eivät siedä rikkaruohoja. En tiedä marjovatko koskaan, mutta pienet kukkaset ovat ihastuttavia.

Pikkumansikoita kasvaa siellä sun täällä, mutta niiden marjat eivät ole kovin makeita. Olen suunnitellut pienen mansikkapenkin laittamista, ehkä siinä makukin parantuisi. Pyöreä ja maasta koholla oleva penkki olisi mukava, totetutusta täytyy hieman vielä pohdiskella.

Lyhtyenkeli

Puutarhalle ilmaantui suloinen enkeli, muistona Mustionmatkalta. Sellainen, jonka päälle sataa lumihiutaleita, kun sitä kääntelee. Siinä hän nyt katselee kaunista puutarhaa, kurkkii ja hämmästelee.

Valloittavat pionit

Ajatella, että ennen en oikein pitänyt pioneista. Ehkä en vain ollut katsellut niitä riittävän läheltä. Niinkuin nyt näitäkin, saman pionin kukintoja - toinen hiukan roosa, toinen valkoinen.Valtavat, kuitenkin niin herkät.

Kesäinen kimppu

Kun on silmää kauneudelle, sievä asetelma syntyy vaikkapa pallolaukan, unikon ja akileijan varsista siemenkotineen, pinkin pionin kera. Apupuutarhurilla on.

Aamuiloja

 

Vapaapäivän iloja on kierrellä aamulla puutarhassa. Tutkailla ajan kanssa, mitä siellä on tapahtunut ja millainen päivä tänään on tulossa.

Ihastella kaikkein kauneimmat kukinnot, rohkaista nuppuja avautumaan, harmitella kanin syömät orvokit ja sipulit, raottaa tomaattihuonetta pölyttäjille.

Suunnitella päivän puuhia, nostella valmiiksi keppejä tuonne, kastelukannuja tänne, nauhoja ovenkahvaan.

Päivän kuluessa useimmat puuhat korvautuvat uusilla ja siirtyvät sujuvasti seuraaviin päiviin, mutta väliäkös tuolla.

Karjalan neito, Idän unikko, kultahelokki. Kaunista on.

Mun piha

Niin on mieluisa minulle nyt tuo etupiha, kaarevine polkuineen ja kukkaryhmineen. On mukava tunne huomata, että oma näkemys oli juuri hyvä ja oikea. Nyt piha tuntuu omalta.

Kukkaryhmissä toki riittää vielä paljon ideointia ja kokeiltavaa. Leimupenkki tuntuu aika valmiilta, kesän mittaan nähdään kuinka se muuttuu. Nyt siinä kukkii valkoinen pioni, akileijoissa on jo siemenkodat ja syysleimut alkavat pian tehdä nuppuja. Ympärillä on kehä suloista valkoapilaa, kylvös onnistui hyvin.

Käytävän toisella puolella särkynyt sydän hassuine akileijoineen. Vieressä piparmintut ja kurkkuyrtit mittelevät oman pyöreän penkkinsä herruudesta, minttu taitaa olla vähän voitolla. Särkyneen sydämen taakse taas piti tulla pieni auringonkukkapelto, mutta kani luuli sitä aamiaiskattaukseksi. Muutama siinä on vielä jäljellä, verkoilla suojattuna.

Pinkkipenkissä uhkea pioni on parhaimmillaan, täynnä raskaita kukintoja. Sen edustalla valkoinen kyläkurjenpolvi on ulottunut samankorkuiseksi ja kukkii kauniisti. Taustanaan suuri Poppius, joka ihastutti juhannuksen aikaan ja alkaa nyt tehdä jo kiulukoita. Pionin juurella äitienpäiväruusu availee vaaleanpunaisia nuppujaan. Vieressä pienet mesimarjat, jotka ilahduttivat alkukesästä ihastuttavilla kukillaan.

Myös kaksi verenpisaraa on selviytynyt, mutta tekevät vasta ensimmäisiä lehtiään. Luulimme niitä menetetyiksi ja istutimme yhden viereen pienen pelargonian ja toisen syliin valkoisen särkyneen sydämen. No, kani kävi sitten syömässä osan juurista. Olkoot nyt kaikki vaan rauhassa ja katsotaan, kuinka niiden käy.

Vastapäätä rehevä siperiankurjenmiekka kukki kauniisti alkukesästä, muttei yhtä runsaasti kuin viime vuonna. Ehkä kylmät säät eivät ole sen mieleen. Vieressä yksi lemppareistani, tarhaukonhattu kurottelee korkeuksiin.

Näiden juurella sinnittelee pikkuinen saksankurjenmiekka, joka syksyllä pelastettiin purkutuomion saaneesta perennapenkistä. Ehkä jonain vuonna näemme, minkä värinen kukinto sillä on. Seuraa sille pitää pieni kivikkokasvi, jonka nimeä emme vielä tiedä.

Portaiden lähellä, sireenin juurella sininen saksankurjenmiekka kukkii iloisesti kilpaa päivänkakkaroiden kanssa. Mun Suomi 100v.

Särkyneen sydämen seuralaiset

Kerrassaan niin hassu, ja samalla niin ihastuttava.

Alkukesästä iloittiin särkyneestä sydämestä näköalapaikalla portinpielessä. Sitten hämmästeltiin, mitä sen juurelta kasvaa. Ihan kuin akileijan lehdet? Nojoo, puutarhassa on vanhaa tummanlilaa akileijaa eri puolilla, sitäpä se.

Kunnes nuput alkoivat avautua. Todellakin, näitähän viime kesänä istutettiin, pikkuruisia taimia pinsettien kanssa. Ja luultiin, etteivät ne selviytyneet. Kuinka suloisia!

Suorat mutkiksi

Vielä pari päivää sitten tässä oli käytävä, suoraan portilta ovelle. Arvatenkin ihan alkuperäinen, koska suurimmalla osalla naapureistakin on sellainen.


Vastaavasti tässä oli nurmikko.


Vaihdoimme ne keskenään. Mukavan mutkikasta.

Tikkailta

Tikkailta katsottuna puutarha näyttääkin ihan toisenlaiselta. Aika hieno.

Komeet kurvit

Vihdoin päästiin jatkamaan pihapolkua, jonka ensimmäiset kaarteet tehtiin syystöinä. Apupuutarhurit tulivat hommiin ja työ sujui vauhdikkaasti.

Uuden polun reunat merkittiin naruilla ja vanhan polun laatasta tehtiin pahvimalli. Mallin mukaan leikattiin nurmikosta palasia ja korvattiin laatat niillä.

Hetkessä tuli hieno nurmikko vanhan polun paikalle. Hiukan muhkurainen, mutta aikaa myöten ja hyvällä kastelulla se siihen kyllä tasoittuu.

Vanhan polun alla oli komea muurahaisasutus. Saapa nähdä, mitä ne pitävät nurmikosta ja kastelusta.

Sitten kaivettiin loput uuden polun paikalla olleesta nurmikosta pois. Pohjaa tasoitettiin vähän ja peitettiin sitten kaksinkertaisella maisemointikankaalla. Kankaan päälle kivituhkaa ja laatta paikalleen. Jos se tuntui keinuvan, kivituhkaa sopivasti kulmien alle.

Seuraavana päivänä viimeistely: kaunista punaista kivituhkaa, harjaten laattojen väleihin ja reunuksille. Jahka sataa, kivituhka painuu ja tiivistyy. Sitten lisätään toinen mokoma, niin että käytävästä tulee tasainen ja tukeva.

- Kyllä on komeet kurvit sulla nyt! laittoi naapuri viestiä. Eikö.

Sininen ja valkoinen

Luonto sommittelee. Kulmasireenin juurella päivänkakkarat kehystävät saksankurjenmiekkaa, jonka kukinta on kauneimmillaan.

Työaamu

Miten tästä nyt töihin raaskii lähteä, kun puutarha on kauneutta täynnä?

Juhannusruusut, ihanat unikot, karjalanneidot amppelissaan. Liljapenkissä nuppuja, suloinen vaaleanpunainen Poppius, siniset siperiankurjenmiekat uljaina. Päivänkakkarat raikkaan valkoisina, karhunvadelma täydessä kukassa, särkynyt sydän akileijoineen. Kärhöpenkin kaunis asetelma, siniset kurjenpolvet ja pikkuinen pelargonia. Mihin tahansa katson, luonto alkaa olla kauneimmillaan.

Perennojen parissa

Apupuutarhuri on pistänyt toimeksi ja siistinyt perennapenkkejä. Rikkaruohot pois, narsissien ja liljojen varret viherravinnoksi, hamppupäistärettä katteeksi. Tulipa kaunista.

Syysleimupenkkiä odotan kovasti, miltä se kesän mittaan tulee näyttämään. Se rakennettiin melko myöhään syksyllä, mutta kasvit näyttävät juurtuneen ja talvehtineen mukavasti. Edessä on tummanlilaa akileijaa, keskellä valkoista, vaaleanpunaista ja pinkkiä syysleimua, takana valkoisen roosa pioni. Juurella keväisiä sipulikukkia sekä pienikukkaista markettaa. Laventeleistakin yksi taisi selviytyä talvesta.

Syreenipenkin perennat kasvavat kohisten. Tilaa on ja kosteutta riittää nyt, kun kaikki suuret syreenit kaadettiin keväällä. Metsäkurjenpolvet jo kukkivat, niiden vieressä viihtyy valkoinen syysleimu - puutarhatontun lisäksi.

Etualalla tarhaukonhattu ja ritarinkannus mittelevät, kumpi kasvaa korkeammaksi. Viime kesänä kumpikin voitti, mutta latvat tahtoivat sekaantua syreenin oksiin. Valkoinen maanpeiteruusu somistaa kokonaisuutta loppukesän kukinnallaan.

Maanpeitekasviksi istutimme valkoista sammalleimua, joka kukki keväällä kauniina - lilana - mattona.

Lyhtykukkaa oli vanhassa perennapenkissä siellä täällä, se on kova leviämään. Syksyllä kauniin oranssina loistava kukka sai ihan oman penkin, jossa voi kasvaa mielin määrin.

Jostain syystä syksyllä penkkiä tehdessäni olin huolissani siitä, tulikohan pikkusipuleita tarpeeksi. Idän sinililjaa, kevättähteä ja muuta kaunista. Huoleni oli todellakin turha.

Varmaan olin mättänyt niitä oikein roppakaupalla, kun liljat eivät meinanneet mahtua kasvamaan keskenään. Varretkin jouduin leikkaamaan viherravinnoksi, jotta lyhtykukat pääsevät kasvamaan. Ja ne ovat sentään aika voimakastahtoisia.

Pinkkipenkissä kasvoi viime kesänä etualalla ihastuttavaa sinipunaista verenpisaraa. Se näyttää kuitenkin jääneen talven jalkoihin, paksusta talviturpeesta huolimatta.

Laitoimme tilalle valkoisen särkyneen sydämen sekä iloisen vaaleasävyisen pelargonian. Sen takana rehentelee valkokukkainen kyläkurjenpolvi, takanaan pinkki pioni.

Äitienpäiväruusu kasvaa pionin kainalossa, vierellään vadissa pieni pinkki neilikka sekä herkät mesimarjat. Toisella puolella valkoisia narsisseja, harjaneilikkaa ja tulevaisuudessa myös tähtikukkaa, jonka nimeä ei vielä olla kuultu. Penkki päättyy komeamaksaruohoon, joka on mehiläisten ja perhosten suursuosikki.

Keskipihan liljapenkissä oli ruuhkaa. Tilaa järjestettiin leikkaamalla jalokiurunkannus sekä narsissien lehdet viherravinnoksi.

Keltainen saksankurjenmiekka penkin päässä ei taida tänä kesänä juuri kukkia, lehdet kyllä ovat sitäkin komeammat. Oranssi unikko on penkin alkuperäisasukas, samoin komeat oranssit päivänliljat ja pienemmät keltaiset. Myöhemmin niiden rinnalle nousee vielä uhkeaa valkoista päivänliljaa.

Penkinpään tulikellukka on kukkinut jo kertaalleen, uusia kukintoja odotellaan. Se sai syksyllä lisää tilaa, kun harvensin liljoja mielestäni reilusti. Aika riittävästi niitä silti näyttää olevan.