Iltavalaistusta

Karhunvadelma sai hauskat taustavalot. Näin alkusyksystä auringonvalo riittää vielä lataamaan akkua päivällä ja lamppurivi on kaunis pimenevässä illassa.

Kulmaikkunan kunnostus

Ihanaa, verannan kulmassa on jälleen ikkuna. Alkoikin mokoma vanerinpala jo kyllästyttää.

Kahdeksanruutuisen ikkunan entisöinti oli työläs homma ja venyi turhaan koko kesän yli. Aina oli olevinaan jotain kiireellisempää, joten siirtelin maalausta odottavaa karmia verannan nurkasta toiseen, jaloista pois.

Sitten otin itseäni niskasta kiinni, ripustin karmin yläkulmistaan verannan kattoon ja maalasin sen. Maalia olisi voinut vähän ohentaa, mutta en sitä hoksannut. Hyvin se näytti kuitenkin imeytyvän.

Viikon verran kuivattelin maalia, sitten nostin karmin ruokapöydälle kitattavaksi.

Lasiruudut eivät olleet mitään siistejä neliöitä vaan aika karkeasti leikattuja. Ne olivat myös hyvin eri paksuisia, ohuimmat varmaan vanhimpia ja muut sitten vuosien mittaan uusittuja. Sommittelin paksuimmat alaosaan, ajatellen että siinä rikkoutumisvaara on isompi.

Olin tietenkin jo unohtanut osan kevään opeista, mutta rohkeasti aloin kittaamaan. Luonnostani olen aika runsaskätinen ja niinpä kittiäkin kului reilusti. Toisaalta lasiruudut olivat monin paikoin aika nafteja, hyvä kun ylettivät puuosien päälle. Joten kittiä tarvittiin aika leveälti.

Hitaasti työ eteni, mutta yksi kerrallaan sain paineltua ruudut kiinni. Viimeisen jälkeen käänsin karmin ja leikkasin kittiveitsellä ylimääräiset pois.

Ennen päällikittausta muistin kuin muistinkin naulata stiftilangat. Ne varmistavat, että lasiruutu pysyy paikallaan, eikä ole pelkästään kitin varassa. Naulaus oli kyllä hankalaa. Toisaalta, koska lasit olivat paikoin kaukana välipuista ja toisaalta, koska välipuut ovat niin kapeat. Langat olisi varmaan kannattanut naulata aina kahden ruudun yhteisiksi, välipuusta läpi, mutta en tullut sitä ajatelleeksi.

Päällikittauksessa meinasi jo usko loppua. Tuntui, että sitä ei millään saa siistiksi ja stiftilankoja piiloon. Kittiäkin olisi pitänyt jollain tavalla ymmärtää sekoittaa. Se oli päältä aika jämäkkää, mutta pohjalta vetistä, ihan tuli keramiikkakurssin savityöt mieleen. Viimeisessä ruudussa voi olla keväällä aika putsaaminen.

Ennen syyspimeitä ikkuna nostettiin vihdoin paikalleen. Siis mallattiin, ruuvattiin, avattiin, höylättiin, vuoltiin ja taas ruuvattiin. Hiukan mielessämme manailtiin ja kovasti ähistiin.

Siinä se saa nyt kuivatella kittejään ensi kesään asti. Kiinnitin vielä hyttysverkon suojaksi, etteivät linnut syö niitä.

Kesällä otetaan ikkuna vielä alas, maalataan ja kiinnitetään metallikulmat. Samalla toivottavasti jaksetaan kunnostaa vähän puitteita.

Hyönteiset hollilla

Aurinkoinen syyssunnuntai. Pienet ystävät nautiskelevat puutarhan antimista. Neitoperhonen ja mehiläinen nokikkain - kyllä komeamaksaruohosta riittää molemmille. Myös auringonkukat ja mintut ovat tähän vuodenaikaan mehiläisten suosiossa.

Harvinaisempi vieras, ihana valkoinen perhonen malvikissa. Voisiko olla pikkuapollo. Jonakin kesänä olisi mukava opetella paremmin tuntemaan hyönteisiä ja pikkulintuja, joita puutarhassa vierailee.

Tarkat silmät ja hyvä kamera, tyttärellä.

Syyskuussa ilahduttaa

Toisesta kulmasta

 Puutarha on kaunis täältäkin katsottuna. Nämä panoraamakuvat on niin hauskoja.

Pari pikku projektia. Riittää hyvin ensi kesällekin. 

Sataisiko vai paistaisiko

Syksyn aurinko

Oman pihan auringot ilahduttavat pilviselläkin säällä. Kyllä kannatti pistää kampoihin kanille, joka piti auringonkukkaistutusta salaattipöytänään alkukesällä.

Nuppujen avautumista oli myös hauska seurata. Parissa - kolmessa päivässä kukka aukeaa täyteläiseksi.

Mehiläiset ja kimalaiset herkuttelevat kukissa kilvan. Kukinto on niin suuri, että siihen mahtuu useampikin ruokailija samaan aikaan.

Päivän porkkana

Mahtaaako olla mitään herkullisempaa kun omassa puutarhassa kasvanut ruoka? Tässä kattauksessa on kesäkurpitsaksi naamioitunutta avomaankurkkua, porkkanaa ja perunaa sekä viimeiset pinaatit ja ranskalaiset pavut.

Kesä toisensa jälkeen saadaan seurata kasvun ihmettä. Tehdään hyvät multasekoitukset, vaalitaan taimia, suojataan milloin miltäkin ja yritetään muistaa kastella. Tänä kesänä tosin luonto on auttanut kasteluhommissa, kiitos vaan.

Kirjoitin aikaisemmin kurpitsaniksistä, kuinka tilaavievä kasvi kiertää keittiöpuutarhaa S-koukuilla ripustettuna. Nyt kasvu on siinä vaiheessa, että olen tukenut kurpitsat verkkokasseilla. Ensi kesänä voisi laittaa samalla tavalla, mutta toisen tavallisen tilalle koristekurpitsan. Kaksi komistusta kyllä riittää pyhäinpäivän lyhdyiksi, nyt on tulossa neljä. Muutama alku napsittiin pois, että nämä jaksavat valmistua.

Myös paviljongin kulman itävaltalainen on vihdoin alkanut tehdä kesäkurpitsoja. Kylmä kesä ja varjoinen paikka on tainnut koetella sen luontoa. Siemenpussissa lukee, että kurpitsaa pitää maistaa ennen pataan laittamista, ja jos se on kitkerää niin ei saa syödä. Ei huolta, hyvänmakuisia ovat olleet.

Porkkanajössiköiden lisäksi on saatu hauskoja päivän porkkanoita, niin kuin tänäänkin. Niitä on vielä maassa kasvamassa, kuten herkullisia perunoitakin. Sipuleita löytyi maasta se tusina mitä oli laitettukin, ensi kesänä voi laittaa reilusti enemmän.

Vadelmien kunkku

Tavalliset vadelmat ovat ihania, ja niitä on meillä runsaasti. Mutta karhunvadelmat ovat aivan erityisiä, en olisi koskaan uskonut.

Istutin taimen toissakesänä, kun olin lukenut, että karhunvadelman kukinta on hyvin kaunis. Viime kesänä hämmästelin taimen elinvoimaa, kun se toipui rankasta talvesta. Tänä kesänä sitten saimme ihastella täyteläistä kukintaa.

Nuput kuin pikkuisella ruusulla, kukat herkät ja viehättävät. Ja miten paljon niitä olikaan! - Jos noista kaikista tulee raakileita, niitä tulee todella reilusti. Niitä tuli. 

Pari viikkoa olemme nyt herkutelleet. Marjat kypsyvät samassakin tertussa eri aikoina, ja niiden poimiminen näkyy olevan taitolaji. Varovasti kypsyyttä tunnustellen ja samalla pitkiä piikkejä väistellen. Ensi kesänä osaan tukea marjovat versot yhteen suuntaan ja ensimmäisen vuoden versot toiseen. Päästään vähemmillä naarmuilla.

Mukava huomio sekin, että linnut eivät näistä tuntuneet välittävän. Kuten eivät vieressä kasvavista viinimarjoistakaan. Johtuisiko marjojen mustasta väristä. Naapureiden punaviinimarjat ovat hyvin suosittuja.

Siivilöidyt tienreunat

Nyt olen kyllä erityisen tyytyväinen itseeni.

Tienreunojen pitäminen siistinä on tärkeä, mutta tylsä ja työläs homma. Jotenkin se meinaa aina myös unohtua, puutarhaa kun tulee enimmäkseen katseltua sisältäpäin. Nyt keksin kuitenkin mainion niksin, jonka avulla työ sujui rivakasti ja reunus pysyy siistinä pidempään.

Jokunen päivä sitten tein yksinkertaisen siivilän, erotellakseni rikkaruohot mullasta. Vanhasta perunalaatikosta, johon taittelin teräsverkkoa. Juuri sen kokoisen, jota jaksan itse käsitellä. Nyt tuli mieleeni kokeilla sitä tienreunushiekalle. - A vot, työläästä hommasta tuli hauskaa lapiointia.

Lapiollinen siivilään, heiluttelu edestakaisin, rikkaruohot koriin ja seuraava. Samantien kaivelin aidan alitse myös suuret rikkaruohot, jotka kasvoivat pensasaidan sisällä. Kun kärry alkoi täyttyä, lapioin siivilöidyt hiekat takaisin tienreunaan.

Sammaleiset kohdat otin vähän tarkemmin koriin, sammal kun kuulema leviää pienistäkin muruista. Onneksi sitä oli vain pienellä pätkällä. Sekin ilahdutti, kun sain siistittyä palokujan pään, vanhan lyhtypylvään pätkän ympäriltä. 

Lopuksi haravoin reunuksen pariin kertaan ristiin rastiin. Tulipa siisti. Sopii hyvin näkymään pensasaidan toisella puolella, aurinkoisena kesäpäivänä.

Kaninkutale

Punatähkä ei saanut kauaa olla rauhassa. Ihmettelin, kun se näytti jotenkin vähenevän. Lähemmin katsoen, siitähän oli purtu kukintoja poikki. Yksi löytyikin nurmikolta, eikö lie maistunut vai tuliko hoppu loikkia pois. Rusakko varmaan, kun on noin korkealle yltänyt.

Kaikki pitää ilmeisesti aidata. Auttaakohan sekään.

Lomahaikeutta

Elokuun alku on hyvää loma-aikaa. Puutarha on silloin rehevimmillään ja täynnä kaikenlaista ihasteltavaa. Haikea tästä oli aamulla töihin lähteä.

Rehevää kasvua

Keittiöpuutarhan kanssa on selvästi vielä vähän opeteltavaa. Joka vuosi siihen istutetaan vain muutama taimi sinne tänne. Ja joka vuosi se on kahden kuukauden kuluttua tupaten täynnä. Milloin kehäkukkia, milloin kurpitsoja. Kasvu on rehevää ja pienet jäävät jalkoihin.

Tomaattihuoneessa tapahtui hämmentävä muodonmuutos, kun avomaankurkun taimet alkoivatkin tehdä kesäkurpitsoja. Sellaisia nokkaeläimen mallisia. Ahdasta on, kun taimia on tietysti kaksi vierekkäin.

Maissit ovat tänä kesänä hyvässä paikassa. Keskipihan auringossa, mutta tomaattihuoneen vieressä hieman tuulensuojassa. 

Talvikurpitsa kasvaa hauskasti oman vartensa päällä, toinen varren ja aidan välissä. Täytyy tipauttaa ne ja tukea verkkokassiin, ennen kuin kierähtävät itsestään ja vioittuvat.