maanantai 4. elokuuta 2014

Kukkaloistoa


Porttikaaren kärhö, loistelias clematis viticella on nyt täydessä kukassa. Myös kukkapenkin pään vihreys on muuttunut syysleimujen pinkiksi ja vaaleanpunaiseksi. Pensasaidan hanhikki on runsas ja kultapiiskutkin kukkivat jo keltaisina, kuulema epätavallisen varhain.

Monta uutta asiaa ja nimeä opin ystäviltämme, joiden kanssa vietimme puutarhajuhlaa lauantaina. Sää helli meitä ja vauvakin sai köllötellä peitolla pihanurmikolla. Huomasimme sentään laittaa peiton sellaiseen paikkaan, jossa omena ei putoa pikkuisen päähän, niitä kun tippuilee nyt aika reilusti.

Kasvimaalta kaivetut perunat olivat niin hyviä, että päätimme kasvattaa niitä ensi kesänäkin. Omasta puutarhasta saatiin myös vadelmahillo, jota herkuteltiin niin pannarin kuin juustokakunkin kanssa. Jälkikäteen huomasin, että härkäpapujakin olisi ollut keitettäväksi, mutta niitä sai sitten viemisiksi, pinaatin kera.

Siitäkin ilahduin, että keittiö toimi mukavasti. Hella ja uuni lämpisivät hyvin, ja tiskaus sujui kätevästi - oikeiden astioiden käyttöä ei tarvitse epäröidä.

Tuliaisiksi saatu kahvikuppikukka, ihana pallokrysanteemi, sopii vanhan Rapid-rautauunin päälle kuin olisi siihen suunniteltu. Uuni tarttui aiemmin matkaamme erään rouvan muuttokuormasta - toisen romu on toisen aarre.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti